Sivut

14.8.2015

Monikulttuurisuus ei ole sitä, että kaikki käy

(Tämä on kopio poliittisemman blogini puolella julkaistusta. Pohdin parhaillaan parasta tapaa yhdistää nämä kaksi, mutta koskapa en ole vielä keksinyt sitä ja tämä sopii molempiin, niin tehdään nyt sitten näin.)

Minulle on valjennut tässä viime päivinä, että jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että monikulttuurisuus tarkoittaa, että mikä tahansa käy. Että jos on monikulttuuria, niin sitten toiset saavat hakata lapsiaan, leikata niiltä sukupuolielimet pois, pakottaa kaikki käyttämään tiettyjä vaatteita ja kieltää tyttöjä menemästä kouluun. Eikä tämä ole kaikkien kohdalla mikään typerä olkiukko, vaan ihan oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos tänään monikulttuurisuus niin huomenna sharia-laki.

Wikipedia määrittelee monikulttuurisuuden näin: "multiculturalism describes the existence, acceptance, or promotion of multiple cultural traditions within a single jurisdiction." Suomeksi, monikulttuurisuudella tarkoitetaan useiden kulttuurien samanaikaista olemassaoloa, hyväksyntää ja edistämistä yhden lainsäädännön puitteissa. Toistetaan vielä kerran, koska tässä on koko homman pihvi: within a single jurisdiction.

Monikulttuurisuus tarkoittaa kyllä sitäkin, että yritetään sietää naapureita vaikka ne olisikin omituisia, eikä tehdä turhia sääntöjä jotka määrittelee miten ihmisten on pakko elää ja olla. Kääntöpuolena se tarkoittaa myös sitä, että silloin kun sääntöjä laaditaan, kaikille on samat säännöt. Järjestelmä, jossa kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa koska oma kulttuuri ei ole monikulttuurisuutta, vaan jonkinlainen rinnakkaisten yksittäiskulttuurien kokoelma, jossa yhteisiä sääntöjä ei ole määritelty. Järjestelmä, jossa nykyinen kristinuskovaikutteinen lainsäädäntö korvattaisiin sharia-lakivaikutteisella lainsäädännöllä taas ei todellakaan olisi monikulttuurisuutta, vaan yhden moniliittisen kulttuurin korvaamista toisella. Kumpikaan näistä ei vetoa ainakaan minuun.

Monikulttuurisuus voi olla esimerkiksi sitä, että kouluissa ei opeteta eri uskontoja, vaan yhteistä katsomusainetta, mutta samalla eri uskonnollisten yhdyskuntien annetaan järjestää koululaisille kaikille avoimia (mutta ei kenellekään pakollisia) juhlia ja jumalanpalveluksia silloin kun on kyseisen uskonnon juhlapäivä sekä esimerkiksi järjestää tunnustuksellista opetusta koulun tiloissa, koulupäivän jälkeen.

Monikulttuurisuus on sitä, että laki takaa uskonnonvapauden, mutta uskonnolliset yhteisöt eivät silti saa asettaa omia tuomioistuimia, jotka korvaavat maan tavanomaiset lait, tai piilotella keskuudessaan tapahtuvia vakavia rikoksia, kuten lasten hyväksikäyttöä tai kuritusväkivaltaa.

Monikulttuurisuus on sitä, että isänmaallisuus ei tarkoita valkoihoisuutta, kristillisyyttä, armeijan käymistä tai asioiden pitämistä aina samanlaisena, vaan halua tehdä työtä ja uhrauksia yhteisen hyvän eteen.

Se on sitä, että ihonvärin, uskonnon, sukupuolen tai muun sellaisen perusteella ei saa jättää lääkäriä tai opettajaa tai kaupankassaa palkkaamatta.

Sitä, että ei ole sopivaa sanoa, ettei pidä muslimeista tai että pitää heistä enemmän kuin juutalaisista, mutta on silti sopivaa keskustella siitä, mistä asioista tykkää tai ei tykkää islaminuskossa. Sitä, että kun jokin "ei ole sopivaa", se tarkoittaa, että sitä paheksutaan - ei sen kieltämistä.

Sitä, että ihmisillä saa olla kummallisia käsityksiä sukupuolista, ja he saavat kertoa niistä käsityksistä lapsilleen, mutta lapsia ei saa pahoinpidellä jos he eivät usko, ja jos lapsi kasvaessaan haluaa jättää ne kummalliset käsitykset, se on ihan ok. Se on sitä, että vanhemmat opettavat lapsilleen omat arvonsa, mutta sanovat silti, että kävi miten kävi, olet aina tervetullut kotiin. Se on sitä, että huolimatta erilaisista käsityksistä päiväkodeissa kouluissa voidaan todeta, että nojoo, tästä on kyllä maailmalla monenlaisia käsityksiä, mutta mitään tieteellisiä todisteita asiasta ei ole, ja meillä Suomessa päiväkodeissa ja kouluissa tytöt ja pojat ja muut tekee samoja asioita.

Ja se on sitäkin, että kouluissa pitää opettaa ja oppivelvollisia vaatia oppimaan tiedettä, vaikka jonkun mielestä kreationismi ja rokotevastaisuus olisikin ihan yhtä hienoja juttuja.

Monikulttuurisuus on sitä, että homot pääsevät naimisiin ja naiset saavat saarnata, mutta eivät välttämättä tietyn uskonnollisen yhteisön kirkossa, ja sitä, että jos jokin uskontokunta päättää hyväksyä homouden ja naispappeuden, sillä on täysi oikeus tehdä niin. Se on sitä, että minäkin, joka olen ateisti, saan sanoa, että kristillinen kirkko joka ei niin tee, ei toteuta Jeesuksen sanomaa lähimmäisenrakkaudesta.

Sitä, ettei ole mitään ristiriitaa sillä, että valtio samaan aikaan tukee uskonnollisia järjestöjä ja uskontojen uhreja auttavaa järjestöä.

Monikulttuurisuus on sitä, että kaikki saavat pukeutua niin kuin haluavat, mutta kukaan ei saa pakottaa tai painostaa ketään mihinkään tiettyyn valintaan. Se on sitä, että bussissa toisella on huntu ja toisella bikinit, eikä kumpikaan katso olevansa sen takia toista parempi.

Että kaikki ovat ylpeitä perinneruuistaan, mutta eivät dissaa kuin korkeintaan leikkimielisesti niitä, jotka tekevät niitä eri tavalla, tai tekevät niistä uusia versioita. Se on isoäidin reseptillä tehtyä kinkkua ja lanttulaatikkoa jouluna, mutta myös pizzaa, jonka päällä on savumuikkuja, ja couscousia kaalilaatikossa.

Monikulttuurisuus on sitä, että tunnustetaan, että kulttuurista johtuen väkivalta saa erilaisia muotoja. Suomalaiset puukottavat tyypillisesti toisiaan kännissä, amerikkalaiset toikkaroivat enemmän ampuma-aseiden kanssa. Naisiin kohdistuva väkivalta on erilaista kuin miesten. Lasten pahoinpitely on yleisempää kulttuureissa, jossa sen täydellisestä kieltämisestä on vähemmän aikaa. Päästään seonnut savolainen saattaa kyllä murhata vaimonsa kun tämä ottaa eron ja hankkii uuden miehen, mutta ei tytärtään siksi, että tämä harrastaa seksiä treffeillä.

Ja myös sitä, että väkivalta, ja sillä uhkailu, tuomitaan aina.

Monikulttuurisuus on jatkuvaa keskustelua siitä, mikä on ihmisen yksityisen elämän piiriin kuuluvaa, ja mikä on yhteisesti säädeltyä. Se on sellaisten lakien etsimistä, että kenenkään oikeudet eivät tule loukatuksi, mutta ketään ei myöskään rajoiteta mistään muusta syystä.

Helppoa se ei ole. Mutta se on oikein.

2.2.2015

Apua! Lapseni joutuu lastenpsykiatrille!

Kirjoitan tämän nyt tähän, koska säännöllisesti vastaan siihen yksityisesti ihmisille. Melkein yhtä täsmällisellä tasolla pystyy vastaamaan näin julkisesti kuin yksityisihmiselle tarkemmin perheen asioihin perehtymättä.

Eli: lapsestasi on tehty lähete lastenpsykiatrian poliklinikalle. Mitä nyt?

1) Hengitä. Ei ole mitään hätää. Mikään perheessänne ei oikeastaan ole muuttunut lähetteen myötä. Ongelmat ovat samat kuin ennen, vahvuutenne ovat samat kuin ennen. Joku on lapsestasi huolissaan ja haluaa apua. Se on hyvä asia.

2) Kokoa joukot. Todennäköisesti teillä on jo takana vaikeuksia ja ne eivät lopu kuin seinään tutkimusten ja hoidon alettua. Tavanomainen lastenpsykiatrinen hoitokontakti kestää pari vuotta. Erittäin harvoin asiat ratkeavat alle puolessa vuodessa, eikä tavatonta ei ole eskari-ikäisenä alkaneen hoidon jatkuminen vielä aikanaan nuorisopsykiatrian vastaanotolla. Paitsi tutkimus- ja hoitokäyntien järjestämistä, lastenpsykiatrinen kuntoutus vaatii aina toimia myös kotona. Tulette tarvitsemaan apua.
  • Kerro tilanteestasi sukulaisille ja ystäville. Kerro, ettet tiedä vielä tarkkaan mitä tuleman pitää, mutta että on todennäköistä, että tarvitsette jatkossa paljon käytännön apua: lapsenvahteja, kotityöapua, seuraa. Jos sinulla ei ole juurikaan verkostoja, mieti mistä niitä saisit (vapaaehtoisjärjestöt, kotipalvelu, lastensuojelu).
  • Jos perheelläsi on lastensuojelun asiakkuus tai teillä käy perhetyöntekijöitä, eivätkä he vielä tiedä lähetteestä, kerro heille. Miettikää, voitteko saada kotipalvelua, tukiperheen tai muuta apua.
  • Harkitse yhteydenottoa kotikuntasi lapsiperheiden kotipalveluun. Kerro, että joudutte tutkimuksiin, jotka vievät todennäköisesti paljon aikaa. Kysy, voitteko tarvittaessa saada apua esimerkiksi kotitöihin, jotta aikaa vapautuisi lapsen tutkimuksiin ja hoitoihin.

3) Tarkista mahdollisen parisuhteesi tila.
  • Lapsen sairastuminen (fyysinen tai psyykkinen) on kriisi parisuhteelle. Vaikka parisuhteenne olisi hienossakin kunnossa, huolehdi siitä, että teillä on yhteistä aikuisten aikaa. Ks. kohta 2. 
  • Hankkikaa tarvittaessa apua. Useimmat lastenpsykiatrisen hoidon tarpeessa olevat lapset reagoivat tavanomaista herkemmin stressiin ja negatiiviseen ilmapiiriin. Vaikka perhekriisi yleensä ei ole lapsen oireilun yksinomainen syy, se voi huomattavasti pahentaa tilannetta ja estää hoidon vaikuttamisen. Valmistaudu henkisesti kertomaan kriisistä. 
  • Erityisesti jos perheessänne on väkivaltaa keidenkään perheenjäsenten välillä, siitä täytyy kertoa. Jos puhuminen on vaikeaa, voit kirjoittaa asian paperille ja antaa sen lääkärille tai sairaanhoitajalle.
  • Jos elät tilanteessa, jossa pelkäät oman turvallisuutesi puolesta, mikäli kerrot väkivallasta, tee hätäsuunnitelma nyt heti. Lastenpsykiatrian poliklinikalla tulet erittäin suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa tapaamaan jonkun työntekijän kahden kesken. Voit kertoa työntekijälle tilanteestasi silloin. 

4) Tarkista oma vointisi.
  • Huolehdi omasta unestasi ja ravinnostasi ja siitä, että saat välillä hengähdystaukoja. Psyykkisesti oireilevan lapsen hoito on rankkaa. 
  • Vanhemman omat hoitamattomat mielenterveyden ongelmat ovat yksi eniten lapsen ennusteeseen heikentävästi vaikuttava tekijä. Erityisesti vanhemman masennuksesta ja ADHD:sta on tämän suhteen vahvaa tutkimusnäyttöä. Jos epäilet itselläsi masennusta, keskittymishäiriötä, liiallista päihteidenkäyttöä tai muuta vastaavaa, varaa itsellesi aika lääkärille heti. 
  • Jos sinulla jo on hoitokontakti, kerro omalle työntekijällesi ja lääkärillesi lapsesi hoitokontaktista ja pyydä, että hoitosi suhteen ollaan erityisen huolellisia tänä stressaavana aikana.

5) Mikäli lapsesi opettajat tai päiväkodin työntekijät eivät vielä tiedä, kerro heille, että lapselle haetaan apua. Voit kertoa, että poliklinikalta todennäköisesti vähintään soitetaan opettajalle tämän haastattelemiseksi ja lähetetään ehkä kyselylomakkeita; mahdollisesti työntekijä saattaa myös käydä koululla tarkkailemassa lasta. Opettaja tai oppilashuoltoryhmä saa mielellään osallistua hoitoneuvotteluihin, teidän huoltajien luvalla. Jos sinulla on ns. "sukset ristissä" koulun kanssa, se ei haittaa. Kerro siitä vastaanotolla. On aivan tavallista, että työntekijät toimivat välittäjinä koulun ja vanhempien välillä.

6) Ajanvarauksen yhteydessä lähetettiin todennäköisesti kaikenmaailman lomakkeita ja informaatiolappuja. Täytä ne. Niistä on oikeasti apua. Etsi mahdolliset aikaisemmat lomakkeet ja lausunnot neuvolasta, psykologilta, toimintaterapeutilta, lastenneurologilta, aikaisemmilta hoitojaksoilta. Jos lapsella on koulussa tehostetun tai erityisen tuen päätös, etsi merkinnät siitä. Ota mukaan. (Mutta jos et pysty tai jaksa, ei se mitään.)

7) Hengitä. Ei ole mitään hätää. Hoidettuna lasten mielenterveydenhäiriöillä on useimmiten erittäin hyvä ennuste. Hoito ei ole rakettitiedettä, ja sinä voit olla siinä mukana.