Mitä sinä voit tehdä laihuusihannoinnin lopettamiseksi?

Lähes joka kolmannella kanadalaistytöllä on häiriintynyt suhde ruokaan[1]. Jopa yksi kahdestatoista on oksentanut tahallaan syötyään mielestään liikaa[1]. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan joka neljäs 9-14-vuotias tyttö ja joka kahdeksas poika on ollut laihdutuskuurilla, mutta laihduttamisesta ei ole juurikaan iloa, sillä kolmen vuoden seurannassa laihduttamista harrastavat olivat lihoneet enemmän kuin muut[2]. Australiassa on sama meininki: 14-16-vuotiaista tytöistä kaksi kolmesta on ollut epäterveellisellä laihdutuskuurilla ja joka kolmas oli hölmöillyt laihduttamisen kanssa viimeisen kuukauden aikana - esimerkiksi polttanut tupakkaa laihtuakseen, syönyt laihdutuspillereitä, tai ryhtynyt erittäin vähäkaloriselle ruokavaliolle nopean painonmenetyksen toivossa[3]. On myös todettu, että jos vanhemmilla on tapana keskustella painosta ja laihduttamisesta lasten kuullen, lapsilla on taipumus epätervellisiin laihdutuspyrkimuksiin[4]. Lasten lisääntyvästä lihavuudesta kannetaan kansakunnassa suurta huolta. Samaan aikaan yhä useampi nuori sairastuu anoreksiaan, joka on potentiaalisesti tappava tauti[5].

Sarjassamme neuvoja joita ei pyydetty, tässä ajatuksia siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä "laihdutusepidemian" pysäyttämiseksi:

1. Jos et ole ylipainoinen, älä missään tapauksessa laihduta. Ja ylipainoksi ei lasketa "noita paria kiloa ylimääräistä tossa vyötäröllä", vaan ainoastaan ihan oikea ylipaino. Ei kun ihan oikeasti älä. Koskee myös sinua!
2. Jos olet ylipainoinen, älä silti laihduta.Voit toki syödä hieman vähemmän ja terveellisemmin ja liikkua enemmän, mutta älä kyttää painoasi, äläkä ryhdy "kuureille", ellei lääkäri kehota ja valvo.
3. Kun nyt kuitenkin laihdutat tai kyttäät painoasi (koska olet saman ilmapiirin uhri kun ne nuoret, joista yllä puhuttiin), älä tee siitä small talkia. Pidä asia omana tietonasi. Jos jätät pullan väliin kahvipöydässä tai otat salaatin pihvin sijaan, älä tee siitä numeroa. Laske pisteet päässäsi, älä ääneen. Jos joku saa sinut kiinni laihduttamasta vaikket edes ole ylipainoinen, ymmärrä näyttää nololta. 
4. Älä koskaan kommentoi kenenkään painoa tai ruumiinmuotoa. Älä edes positiivisesti. Jokainen "oi, sä olet laihtunut, näytätpä hyvältä" sisältää piiloviestin siitä, että jos ei laihduta, ei näytä hyvältä, ja että hyvältä ja laihalta näyttäminen on asia, jolla saa kiitosta ja hyväksyntää.
5. Kun nyt kuitenkin kommentoit, älä tee sitä lasten tai nuorten kuullen. Suhtaudu laihdutusasioihin "aikuisten juttuna", josta lasten ei oikein ole edes sopivaa kuulla muualla kuin ehkä lääkärissä tai ravintoterapeutilla.
6. Mitä tahansa teet, älä sano lastesi kuullen itseäsi "rumaksi ja lihavaksi", tai  muuten lyttää omaa ulkomuotoasi kilojen tai ympärysmittojen perusteella. Lasten silmissä äiti ja isä ovat kauniita ja hyviä. Älä opeta, että sillä kauneudella ja hyvyydellä ei ole mitään väliä, koska vaaka näyttää viisitoista kiloa liikaa.

Ehkä se siitä. 

Onko sykealueharjoittelussa joku järki?

Kun nyt olen erilaisten pelien[1,2] kautta houkuttunut juoksentelemaan päättömästi pitkin lähitienoita, heräsi kysymys onko esimerkiksi sykemittarivalmistajien suosittelemassa sykealueiden kyttäämisessä harjoittelun aikana[3] joku järki.

Kuntoilijan kannalta lyhyesti: eipä juuri. Erilaisia sykealuesysteemejä on tutkittu jonkin verran, ja tutkimuksissa (esimerkiksi [4,5]) on havaittu, että matalahkon sykkeen harjoitusten painottaminen parantaa juoksijoiden tuloksia, mutta sillä ei ole kaltaiselleni satunnaiskuntojuoksijalle tuontaivaallisen väliä. Samat tutkimukset osoittavat nimittäin, että kunto kasvaa kaikilla - toisilla vain pikkaisen nopeammin kuin toisilla. En treenaa kilpailua varten eikä kuoleman korjatessa voita se, joka pystyy juoksemaan pisimmälle, joten ihan sama.

Käsitys siitä, että ainoastaan tietyllä sykkeellä harjoittelu toimisi laihdutuskeinona siksi, että korkeammilla sykkeillä kehon rasvanpoltto heikkenee, ei liene fysiologisesti pätevä, olettaen, että henkilö syö saman verran harjoitusohjelmasta riippumatta. Seuraavista aterioista saatavat kalorit tasoittanevat tilanteen: jos tuli poltettua rasvaa, muutetaan niitä rasvavarastoiksi, ja jos taas tuli poltettua jotain muuta, täydennetään niitä varastoja sen sijaan että tehtäisiin lisää rasvaa. Pitkällä tähtäimellä väliä on energiansaannilla ja -kulutuksella yleensä, ei sillä, mistä se energia kullakin liikuntajaksolla otetaan.

Näyttää myös siltä, että eri vyöhykkeet (esimerkiksi juuri tehokkaan rasvanpolton alue ja aerobisen kuntoilun kannalta optimaalinen alue) eivät oikeasti ole erillisiä, vaan päällekkäisiä[6]. Lisäksi niiden päättely suoraan maksimisykkeestä menee usein pieleen siksi, että eri ihmisillä esimerkiksi aerobisen ja anaerobisen suorituskyvyn tai rasvametabolian optimialue on eri kohdassa sykealuetta[6]. Jos päälle vielä käyttää iästä laskettua maksimisykettä, johon liittyy huomattavan suuri standardivirhe[7], lopputulos on, että sykealueiden rajat voisi mittariinsa melkein yhtä hyvin heittää nopalla.

Päätelmäni on siis se, että normikansalaisen ei ole kuntoillessaan sen paremmin mahdollista kuin tarpeenkaan kytätä, onko "oikealla sykealueella". Kunhan tuntee saavansa liikuntaa mutta ei reuhdo päättömästi, liikunnasta on hyötyä, mitä suurimmalla todennäköisyydellä sekä painontarkkailun että aerobisen kunnon kannalta. Intensiteetti - käveleskelyä pidempään vai portaiden juoksemista lyhyemmän aikaa - kannattanee valita lähinnä sen mukaan mitä saa itsensä helpoiten tekemään.

Kilpaurheilijat sitten erikseen, heidän touhuihinsa en minä puutu.

PS. En tiedä mitään, mikä kannustaisi olemaan reuhtomatta liikaa juoksulenkillä paremmin kuin se, että pitää säästellä vähän jaksamistaan siltä varalta, että zombit[1] käy päälle.