Sivut

19.4.2023

Koulu voi kieltää kännyköiden käytön oppitunneilla

Julkisuudessa on esiintynyt käsitystä, että koulu ei voisi kieltää oppilaita käyttämästä kännyköitä oppintunnin aikana. Tämä on uskoakseni tulkintavirhe.

Oikeusasiamiehen kannanotto relevanttiin tapaukseen kuuluu näin: "Katson, että koulun kirjallinen käytänne, jonka mukaan koulupäivän aikana tapahtunut kännykän häiritsevä käyttö (kuvaus/äänitys/taltiointi), johtaa siihen, että kännykkä otetaan pois lopputunnin tai loppupäivän ajaksi ja tuodaan säilöön kansliaan, ei ole perusopetuslain mukainen.

Lisäksi käytänne, jonka mukaan kännykät ovat oppitunnin ajan koulun lokerikossa, voi olla ongelmallinen, mikäli se johtaa sellaiseen virheelliseen menettelyyn, jossa kännykkä otetaan koulun haltuun vastoin oppilaan tahtoa."

Perusteluissa vielä erikseen todetaan, että "Ohjeiden mukaan järjestyssäännöissä voidaan määrätä [---] oppilaan omien laitteiden käytöstä oppituntien tai muun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen aikana." (Painotus oma.)

Käytäntö jossa kännykät ovat lokerikossa oppitunnin ajan ei siis ole lähtökohtaisesti ongelmallinen. Se voi olla ongelmallinen, jos ohjeen rikkomisesta seuraava sanktio ei ole lain mukainen.

Kiellettyä ei myöskään ole puuttua siihen, jos oppilas ei noudata järjestyssääntöä, joka käskee kännykän laittamaan lokerikkoon (tai omaan reppuun).

Kannanoton ydin on, että järjestyssääntöjen rikkomiseen puuttumisen keinojen pitää olla koulun normaalin, perusopetuslain mukaisen, sanktiovalikoiman mukaisia. Kännykkää ei voi ottaa pois, mutta voi esimerkiksi tehdä säännön, että oppilasta joka ei jätä kännykkää parkkiin kehotetaan poistumaan luokasta (jos kännykkä häiritsee opetusta) tai hänet määrätään jälki-istuntoon (järjestyssääntöjen rikkomisesta). Nämä ovat molemmat perusopetuslain mukaisia kurinpitotoimia. Omaisuuden haltuunotto taas on perusopetuslain mukaan sallittua vain siinä tapauksessa, että ko esineen hallussapito on lähtökohtaisesti laitonta tai se on vaarallinen (huumeet, tupakka alaikäisillä, aseet, jne) tai sillä aktiivisesti häiritään.

Siitä voidaan toki keskustella, pitäisikö koulun kurinpitovalikoimassa olla sallittua ottaa mikä vaan järjestyssääntöjen rikkomiseen liittyvä väline koulun haltuun koulupäivän ajaksi. Mutta se on eri keskustelu.