Sivut

26.4.2013

Miten suojella vauvaa kätkytkuolemalta

Harvinaisuudestaan[1] huolimatta kätkytkuolema lienee jokaisen pikkuvauvan vanhemman painajaislistalla melko lähellä kärkeä. Siitä seuraa myös, että jokaikinen hörhö, joka haluaa markkinoida omaa lastenhoitotapaansa autuaaksitekevänä keksii myös selityksen sille, miksi juuri hänen elämäntyylinsä myös varmaankin vähentää kätkytkuolemia. Faktaakin asiasta kuitenkin löytyy.

Tutkimustiedon valossa kätkytkuoleman riskiä voi pienentää seuraavilla toimenpiteillä[2]

  1. Nukuta vauva selällään. Kun unisuosituksia eri maissa on muutettu niin, että suositellaan vauvojen nukuttamista selällään, kätkytkuolemien määrä on yli puolittunut[3]. Näin on käynyt myös Suomessa[4].
  2. Älä tupakoi. Huom: koskee myös raskausaikaa ja vauvojen isiä sekä muita samassa taloudessa asuvia henkilöitä.
  3. Nukuta vauva samassa huoneessa, mutta eri sängyssä, vanhempien kanssa. Internetissä esiintyy taajaan väitteitä, että perhepeti suojaisi kätkytkuolemalta[5], tai vähintäänkin että riskit perhepedissä koskisivat vain "niitä muita", jotka eivät osaa suojata vauvaansa vaikkapa peiton alle joutumiselta taikka kännisiltä vanhemmilta[6,7]. Tutkimustiedon valossa perhepeti ei kuitenkaan missään nimessä ainakaan suojaa kätkytkuolemalta[8,9] ja osa sen riskejä selittävistä tekijöistä (kuten vanhempien väsymystila[8]) on sellaisia, että vaatii aikamoista kanttia väittää, että itse on varmasti niille immuuni. Tupakoimattomuus ja imettäminen eivät myöskään suojaa riskiltä[9], kuten kuulee toisinaan väitettävän.
  4. Laita vauvan sänkyyn melko kova patja ja poista sieltä peitot, rätit, tyynyt, unilelut, ja muut irtonaiset pehmeät tavarat. Älä nukuta vauvaa pehmeällä sohvalla, nojatuolissa, tms. Vauvan voi peiton sijaan nukuttaa vaikka unipussiin. Kapaloinnin suhteen tutkimustulokset ovat ristiriitaisia.
  5. Pue vauva mieluummin hieman liian viileästi kuin liian lämpimästi.
  6. Imetä ensimmäiset elinkuukaudet, vaikka osittainkin.
  7. Anna vauvan syödä tuttia nukahtamisvaiheessa.
  8. Noudata rokotussuosituksia. Tämä on toinen riskitekijä, josta internet on pullollaan päinvastaisia väitteitä (esimerkiksi [10,11,12]). Esiintyy myös väitteitä, että asiaa ei olisi edes kunnolla tutkittu, koska salaliitto [10]. Tämä ei kuitenkaan lainkaan pidä paikkaansa, vaan rokotteiden ja kätkytkuoleman yhteydestä on tehty useita hyviä tutkimuksia, joista johtopäätös on aivan selvä: rokotettujen vauvojen kätkytkuolemariski on noin puolet rokottamattomien vauvojen riskistä[13].
Kannattaa kuitenkin huomata, että kätkytkuolema on todella harvinainen jo lähtökohtaisesti. Jos tilanne on esimerkiksi se, että äiti ei jostain syystä voi tai halua imettää lainkaan, ei kannata käyttää öitään itkeskellen sitä, että nyt se raukka saattaa kuolla. Imetyksen suojaavan vaikutuksen yhteenlaskettu riskisuhde on 0,4 [14]. Tämä tarkoittaa (*), että riski on 0,4 kertaa pienempi ainakin jonkinaikaa rintaruokituilla lapsilla. Suomessa kätkytkuolema kohtaa noin neljääkymmentä lasta sadastatuhannesta. Tästä voidaan laskea osapuilleen, että rintaruokkimalla lastaan voi äiti vähentää ennestään olemattoman riskin - 0,04 prosenttia eli noin neljä kymmenestätuhannesta - vielä vähän olemattomammaksi - kaksi ja puoli kymmenestä tuhannesta. Noin 4100 äidin, jotka nyt eivät imetä, pitäisi imettää lastaan, jotta säästyttäisiin yhdeltä kätkytkuolemalta.

(*) Tekninen huomautus niille jotka tajusivat että oioin mutkissa: tiedän, että oikeasti nämä eivät ole sama asia, mutta kun kätkytkuolema on niin harvinainen, niin riskisuhde on sama kuin suhteellinen riski. Täsmälleen ottaen jos OR on 0,4 ja insidenssi ~40/100000[1], niin RR on ~0,400096.

19.4.2013

Markkasen 22 väitettä abortista

Eräässä aivan toisessa keskustelussa muuan yleensä järkevältä vaikuttava kaveri ja kollega viittasi tekstiin "22 kelvotonta väitettä abortin puolesta"[1] ja pyysi vastaamaan näihin mielestään puolueettomiin ja kiihkottomasti esitettyihin väitteisiin. En silloin joutanut, mutta lupasin tehdä sen joskus toiste. Tässä on se toiste.

Markkasen vastaväitteet voi jakaa kolmeen osaan. Valtaosa 22 vastaväitteestä on variaatioita väitteestä "alkio on lapsi, ja raskaudenkeskeytys on murha". Tästä oletuksesta lähtien Markkanen vetää johtopäätöksiä äärimmäisyyksiin, joita kukaan ei hyväksy, ja yrittää sitten palata sanomaan, että sittenhän ette voi hyväksyä raskaudenkeskeytystäkään. Varsinaisen alkion ihmisyyden hän käsittelee väitteissä numero 5: Kaikkien peruskoulun käyneiden pitäisi tietää, että ihmisyys alkaa hedelmöityksessä ja 12: Koska alkiosta/sikiöstä kehittyy ihminen, se on ihminen, sillä muutenhan se ei olisi ihminen, vaan joku muu, vaikkapa kenguru. (Tässä tekstissä kursivoidut osuudet ovat omia tulkintojani siitä, mitä Markkanen itse asiassa kaikkea muuta kuin puolueettomassa ja kiihkottomassa kirjoituksessaan itse asiassa sanoo.)

Jos väite 5 pitäisi paikkansa, ei lisääntymisbiologiansa osaavien kesken asiasta esiintyisi erimielisyyttä. Näin ollen Markkanen on aivan ilmeisesti väärässä siinä, että asia on yksikäsitteinen. Kukaan ei kiistäne sitä, että ihmisen ainutlaatuinen geneettinen yhdistelmä syntyy hedelmöityksessä (tai hedelmöityksen täsmällisestä määritelmästä riippuen melko pian sen jälkeen), mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää, että tällainen "ainutlaatuinen geneettinen yhdistelmä" on sama asia kuin ihmisyksilö. 

Olisi biologisesti perusteltua vetää yhteys moneen muuhunkin kohtaan: esimerkiksi istukan toiminnan alkamiseen, alkion verenkierron käynnistymiseen, hermoston toiminnan alkamiseen, keuhkojen kehittymiseen sellaiseksi että sikiö voisi elää itse, syntymän hetkeen tai vaikkapa sen jälkeenkin napanuoran leikkaamisen hetkeen. Jos ajatellaan sitä, koska alkio/sikiö on erillinen, ihmisenkaltainen, tunteva olento, on jokseenkin selvää, että raja ei ole suoraviivainen joko-tai. Yksisoluinen juuri hedelmöittynyt pallura ei tunne yhtään mitään; toisaalta on selvää, että juuri ennen syntymäänsä täysaikainen lapsi ei käytännössä lainkaan eroa tässä aistimisen ja tuntemisen kyvyssään jo syntyneestä.

Koska asia ei ole yksikäsitteinen, oman rajanvetonsa esittäminen "biologisena itsestäänselvyytenä" on omiaan lähinnä hämärtämään käytävää keskustelua. On toki mahdollista ottaa kanta, että hedelmöittynyttä munasolua ei koskaan saa tietoisesti tuhota, mutta silloin täytyy ymmärtää se, että raskaudenkeskeytysten lisäksi kielletyiksi tulee osa ehkäisykeinoista ja monet hedelmöityshoidot, joissa sivutuotteina syntyy muutamasoluisia alkioita, joista osa tuhoutuu tai tuhotaan tarpeettomina. (Markkasen väitteen nro 7 perusteluissa esiintyvä lause "Nykyään joka toinen lapsi kohtaa väkivaltaisen kuoleman äitinsä käden kautta" viittaisi siihen, että hän pitää kyseisiä ehkäisykeinoja murhana. Muuten tuollaiseen lukuun ei voi mitenkään päästä, jos voi sittenkään.)

Harva ihminen myöskään pitää raskauden keskenmenoa silloin, kun kuukautiset ovat myöhässä vasta pari päivää, lapsen kuolemana, vaikka varsinkin toistuessaan varhaisetkin keskenmenot ovat lasta toivovalle toki koettelemus. (Veikkaan, ettei pidä Markkanenkaan.) Jos ajatellaan ihmisten suhtautumista keskenmenoihin, voidaan siinä havaita selvästi, että keskenmeno koetaan sitä raskaampana mitä pitemmälle raskaus on ehtinyt kulua. Lapsen kuoleminen kohtuun viikkoa ennen laskettua aikaa on selvästi isompi suru kuin keskenmeno viikolla 8.

Sekä biologisesti että emotionaalisesti vaikuttaa siis siltä, että kohdussa kehittyvä olento ei muutu ihmiseksi millään yksittäisellä hetkellä, vaan liukuvasti pikkuhiljaa raskauden edetessä. Yhden joko-tai-rajan etsiminen niin, että ennen sitä mikä tahansa on sallittua ja sen jälkeen ei mikään, ei tunnu hedelmälliseltä lähtökohdalta aborttikeskustelulle yleensä. Itse asiassa Markkasen otsikossa on jo perustavaa laatua oleva virhe: ei maailmassa ole "abortin kannattajia". Ihan tasan varmasti joka ikinen vapaan abortin puolestapuhuja on sitä mieltä, että mitä vähemmän niitä tehdään, sen parempi, jos ei mistään muusta syystä niin siksi, että abortti on fyysisestikin ikävä kokemus.

Koko aborttikeskustelussa ei pitäisikään olla kyse puolesta-vastaan-asetelmasta, vaan siitä, millä ehdoin abortin tekeminen on sallittua: kun se (varmasti tai mahdollisesti) vaarantaa äidin hengen, kun sikiö ei ole kuitenkaan elinkelpoinen, kun raskauden alkuna on raiskaus, kun äiti on alaikäinen, kun syntyvä lapsi olisi vammainen, kun odottaja on yksinhuoltaja, kun odottajalla tai puolisolla on jo monta lasta huolehdittavanaan, kun he ovat köyhiä, kun he itse ovat vammaisia, kun nainen niin toivoo, joku muu, mikä? Vai eikö ikinä? Jos abortti on sallittu joissain tapauksissa, mille raskausviikoille asti? Riippuuko aikamäärä abortin tekemisen syistä?

(Sivumennen sanoen, Suomen laki on tässä asiassa myös toisessa kohtaa selvä: hedelmöityshoidoissa syntyneet pakastetut muutamasoluiset alkiot ovat omaisuutta, eivät henkilöitä.)

Joka tapauksessa, Markkasen väitteistä suurin osa on siis muunnelmia siitä, että raskaudenkeskeytys on murha. Seuraavat väitteet perustuvat sille ajatukselle, joten jos ei hyväksy väitteitä 5 ja 12, putoaa niiltäkin pohja:

Väite 1: Abortin puolustaminen sillä, että muuten naiset vahingoittaisivat itseään laittomissa aborteissa, on sama kuin jos puolustaisi kaupan ryöstämisen sallimista sillä perusteella, että murtautumalla lasi-ikkunan läpi murtautuja saattaa satuttaa itsensä. 
Väite 2: Jos abortti on naisen yksityisasia, silloin lapsenmurhankin pitäisi olla. 
Väite 3: Naisella ei ole oikeutta valita aborttia, koska se on moraaliton, murhaan rinnastettava valinta. 
Väite 4: Aborttia ei voi perustella naisen oikeudella omaan ruumiiseensa, koska myös alkiolla on oikeus omaansa siinä missä kenellä tahansa ihmisellä. 
Väite 10:  Ei ole tunteetonta vastustaa abortteja, koska nehän ovat murhaamista, sen sijaan tunteetonta on tehdä abortti, koska se on murha, ja eikö kukaan ajattele lapsia? 
Väite 13: Ei alkion ja ihmisen välille voi tehdä eroa sen mukaan onko alkiolla persoonallisuus tms, koska sitten ajaudutaan kaikenlaisiin ongelmiin esimerkiksi sen kanssa, että onko vaikkapa tajuton aikuinen oikeasti persoonallinen ihminen.
Väite 14: Koska kaikki kuolevat joskus, ei elinkelvottoman sikiön abortoimista voi perustella sillä, että se kuolisi kuitenkin, muutenhan kenet tahansa saisi tappaa koska tahansa. Tässä on myös looginen virhe. Sitä, että kaikki kuolevat joskus ei voi verrata siihen, että joku kuolee varmasti muutaman kuukauden sisällä. Jos haluaa välttämättä argumentoida elinkelvottomien sikiöiden abortointia vastaan murha-perusteella, pitäisi verrata eutanasiaan, ei terveen ihmisen murhaamiseen.
Väite 15: Jos ei itse tekisi aborttia siksi, että se on viattoman lapsen murhaamista, pitäisi sitä vastustaa kaikkien kohdalla, ei vain itse kieltäytyä siitä. Tämä lienee jossain määrin totta. Se lienee myös mitä suurimmassa määrin olkiukko: todennäköisesti suurin osa niistä ihmisistä, jotka arvelevat, että eivät itse tekisi aborttia, ei pidä aborttia lapsenmurhana. Sanon arvelevat, koska aika monen ihmisen mieli muuttuu, kun onkin tosi kyseessä.
Väite 17: Ei aborttia voi perustella sillä, että sikiö ei tunne kipua, silloinhan kenen tahansa voisi tappaa kunhan vaan ensin tainnuttaa ensin! Tässä taas on tainnut käydä niin, että Markkanen on ymmärtänyt väärin. Ei raskaudenkeskeytyksen sallimista perustella sillä, että toimenpide on kivuton, vaan sillä, että alkiota ei katsota ihmiseksi ennen kuin sen hermosto on kehittynyt edes sen verran, että se tuntee kipua.
Väite 18: Jos sikiön saa abortoida koska ei halua kantaa sisällään toista olentoa, niin silloinhan ei tarvitse välittää mistään muistakaan elatusvelvollisuuksistaan ja saa esimerkiksi myös jättää alakouluikäiset lapsensa yksin vanhempien lomamatkan ajaksi tai hukuttaa lapsensa jos kyllästyy niihin. 
Väite 19: Jos raiskauksen seurauksena alkaneen raskauden saa keskeyttää, niin silloinhan pitäisi saada tappaa kuka hyvänsä, josta tulee mieleen jokin kamala tapahtuma. 
Väite 20: Vaikka itsestä tuntuisikin kamalalta pitää raiskauksesta syntynyt lapsi, raskaudenkeskeytys on silti murha.
Väite 21: Vaikka itsestä tuntuisikin huonolta ratkaisulta saada nyt lapsi, raskaudenkeskeytys on silti murha. 

Näiden lisäksi on joitain sekalaisia kommentteja, joista voi sinänsä olla samaa mieltä, mutta joista ei oikein seuraa sitä, että aborttilainsäädäntöä pitäisi tiukentaa:

Väite 6: Sen joka tekee abortin siksi, ettei toivo lasta, pitäisi ennemmin muuttaa omaa asennettaan niin, että haluaisikin lapsen. ja Väite 8: Ei-toivottujen lasten ongelmat eivät johdu siitä, että heitä ei ole toivottu, vaan siitä, että heitä kohdellaan sen mukaisesti. Markkasella tuntuu olevan kaunis oletus, että jos nainen pakotetaan lailla pitämään lapsi, jota ei halua, tämä voisi siinä tilanteessa, jos vaan tarpeeksi haluaa, kiintyä lapseen ja kohdella tätä kunnolla. Se ei pitäne paikkaansa.
Väite 7: Abortin sijaan pitäisi huolehtia ehkäisystä. Tästä ei vallinne mitään erimielisyyttä. Se ei tosin ole millään lailla syy vastustaa aborttioikeutta.
Väite 11: Tottakai voi vastustaa abortteja, vaikka ei henkilökohtaisesti olisi halukas huolehtimaan syntyvistä lapsista!
Väite 22: Kyllä mieskin voi olla jotain mieltä abortista, vaikkei tiedäkään millaista on olla raskaana! Näin on. Empatiakyvyn puutettakaan miessukupuoli ei selitä, vaan mieskin pystyy ihan hyvin eläytymään siihen kuinka kamalaa olisi elää lapsi sisällään tietäen, että mahdollisuutta elävänä syntymiseen ei ole. Sen puutteeseen lienee Markkasenkin kohdalla siis jotkut muut syyt.

Sellaisia kohtia, joissa oikeasti vaikuttaisi olevan kyseessä "kelvoton väite abortin puolesta" jää käteen tasan kaksi:


Väite 9: Kansantaloudellisin perustein ei voi perustella sitä, että tehdään abortteja. 
Väite 16: Asian moraalista oikeutusta ei voi perustella sillä, että se on laillista, sillä lakeja voidaan muuttaa. 

Kansantaloudellisia perusteita en ole kuullut aborttioikeuden puolesta koskaan esitettävän, ja laillisuudella olen kuullut lähinnä vastustettavan aborttiklinikoiden ja raskaudenkeskeytystä hakevien naisten häiriköintiä enkä niinkään aborttilainsäädännön tiukentamista. Nämäkin ovat siis ehkä jonkinlaisia olkiukkoja, tai ainakin melko marginaalisia yleisesti käydylle keskustelulle.

Ei paljoa jäänyt käteen.

Jos järkevää juttua raskaudenkeskeytyksistä toivoo, Hesarin Sunnuntai-sivujen taannoinen "Jonkun se on tehtävä"[2] on sen sijaan varsin antoisa.

12.4.2013

Lapset ja tietokonepelaaminen

Yleisön pyynnöstä tämänkertaisessa "Neuvoja joita ei pyydetty" -sarjassa neuvoja, joita itse asiassa pyydetään joka viikko. Tietokonepelaamisesta nimittäin kysytään lastenpsykiatrisessa akuuttityössä melkein joka päivä. Omat viestini vanhemmille ovat:
  1. Pelaaminen sinänsä on hyvä harrastus. Se on hauskaa ja kehittävää ja tarjoaa (kuten hyvä kirja) mahdollisuuden erkaantua arkihuolista ja ajatuksista. Pelaaminen voi myös olla sosiaalista: voidaan pelata yhdessä tai keskustella peleistä.
  2. Ette todennäköisesti antaisi lapsenne katsoa K-18 elokuvaa, ettekä ainakaan missään tapauksessa yksin. Älkää antako siis pelata K-18-peliäkään. Kyllä, se on ihan sama asia. "Kaikki kaveritkin saa" ei kelpaa perusteluksi. "Se pelaa sitten kavereillaan / toisen vanhemman luona / kirjastossa / jossain sitä kuitenkin" ei kelpaa myöskään. Tutustukaa muutenkin peleihin joita lapsi pelaa ja pelatkaa hänen kanssaan, jotta tiedätte niiden sisällöistä ja siitä, miksi ne ovat lapsestanne hauskoja.
  3. Elämässä pitää olla jatkuvasti muutaKIN kivaa kuin pelit. Koulunkäynti yksinään ei kelpaa muuksi. Jos lapsi kuitenkin harrastaa muitakin juttuja ja lähtee ihan mielellään silloin tällöin muun perheen yhteisiin menoihin, pelatakin voi hyvin vaikka joka päivä.
  4. Lapsia kannattaa opettaa itse valvomaan ja säätelemään sovittua päivittäistä peliaikaa, esimerkiksi munakellon tai muun ajanottovälineen kanssa, ja harjoitella esimerkiksi olemaan aloittamatta uutta tasoa tai tehtävää kun peliaikaa on jäljellä vain muutamia minuutteja tai kun kohta pitää mennä nukkumaan.
  5. Jos meno menee ihan mahdottomaksi, niin että lapsi ei kykene säätelemään pelaamisen määrää eikä ottamaan sen aikuisvetoista rajoittamista vastaan ilman jatkuvaa massiivista riitelyä ja raivoamista, pelit on syytä laittaa joksikin aikaa tauolle kokonaan.
EDIT 19:30: Lisään joitain pointteja Facebookissa käydyn keskustelun[1] perusteella. 

Lapsille pitää opettaa pelaamisajan kontrollointia itse nimenomaan siksi, että se ei ole mikään helppo taito eikä itsestäänselvyys. Peleihin on vähintään yhtä helppo uppoutua kuin hyvään kirjaan, ja "vielä yksi tehtävä" -ilmiö kaappaa usein kokeneen aikuisenkin. Aikuisena pelaamisen aloittanut sukupolvi on myös joutunut opettelemaan tuota ajankäytön hallintaa, usein kantapään kautta. Sitä voi kuitenkin opetella, ja sen opettaminen ja harjoitteleminen on osa sosiaalista kasvatusta siinä kuin vaikkapa sellaiset perusjutut että ennen uloslähtöä kannattaa käydä pissalla, suuttuessaan ei saa lyödä, tai ruoka-aikana kannattaa syödä vähän vaikkei vielä olisikaan hirveän kova nälkä.

Ja tietenkään lapsiaan voi täysin varjella miltään ja käytännössä kaikki lapset tekevät kiellettyjä asioita. Silti lapsille on tärkeää se, että vanhemmat ilmaisevat, millaista pelaamista ja katsottavaa pitävät lapsille sopivana, muun muassa esimerkiksi kieltämällä lapsilta kielletyt omassa kodissaan ja ilmaisemalla, että lapselle ei ole sallittua niitä katsella/pelata muuallakaan. Mikäli käy ilmi, että jonkun kaverin luona sellainen on sallittua, voi olla yhteydessä tämän vanhempiin ja/tai kieltää lasta käymästä kyseisellä kaverilla kylässä (sallien toki kaverin tapaamisen muualla). Lapselle on eri asia katsoa lapsilta kiellettyä tietäen, että se on kiellettyä, ja katsoa lapsilta kiellettyä niin, että vanhemmat sen sallivat. 

Rajoja ei opeteta vain kontrolloiden vaan myös tehden selväksi, että ei itse hyväksy jotain, vaikka ei pystyisikään asiaa täysin valvomaan. Mikäli lapseen on hyvät välit, lapsi toivottavasti uskaltaa kertoa, jos on rikkonut kieltoa ja nähnyt jotain pelottavaa/häiritsevää. Lapsi ei mene mitenkään pilalle siitä, että silloin tällöin vastoin vanhempien kieltoa salaa pelaa K-18 peliä - ja se on täysin eri asia kuin se, että kotona saisi pelata K-18 pelejä joka päivä pari tuntia vanhempien luvalla.

Lisätietoja pelaamisesta, sen hyödyistä ja haitosta, saa vaikkapa Pelitaito-sivuilta[2].

5.4.2013

TENS

Pyydettiin arvioimaan hömppämittarilla "se semmonen sähkö mitä mun fysioterapeutti laittaa mun lihaksiin ja sanoo että se on niin kuin mikrohierontaa". Hetken kesti tajuta, että mistä mies puhuu, mutta kyseessä on ilmeisesti niin sanottu TENS-hoito. TENS-lyhenne tulee sanoista "transcutaneous electrical nerve stimulation"[1] eli ihon läpi tapahtuva sähköinen hermojen stimulointi. Mikä nyt siis ei tarkoita mitään muuta kuin että laitetaan iholle sen verran sähköä, että menee siitä läpi. Käytännössä laitetaan semmosia pieniä määriä mitä saa kätevästi tuotettua jollain kannettavalla laitteella ja tavoitteena on kivunlievitys eikä sen aiheuttaminen[1].

TENS-laite on yleensä akkukäyttöinen laite, josta kooltaan ja ulkomuodoltaan tulee minulle mieleen lähinnä vanhanaikainen kannettava kasettisoitin. Ne jotka eivät muista miltä kasettisoittimet näyttivät, voivat katsoa laitteesta kuvia vaikkapa Googlen kuvahaulla[2]. Laitteen mukana tulevat lätkät kiinnitetään kipualueelle, esimerkiksi iskiaskivussa pitkin iskiashermoa tai selkäkivussa selkään kipualueelle ja sen ympärille[3]. TENS-laitteita markkinoidaan myös synnyttäjille synnytyskivun hallintaan[esim 4]. Lätkiin johdetaan sitten sähköä niin että syntyy lihasvärinää tai kivuttomia lihassupistuksia, ja tämän sitten pitäisi lievittää erilaisia kiputiloja[1,3].

Okei, ei ehkä nyt siis ihan älytön idea, ja todennäköisesti ainakin enimmäkseen harmiton. Mutta toimiiko se? Iloksemme Cochranelta[5] löytyy asiasta paljon katsauksia, niin päästään tästä arviointihommasta nopeasti ja lyhyesti. TENSiä koskien on kirjoitettu tieteellistä asiaa pilvin pimein: PubMediin kun pistät hakusanaksi "transcutaneous electrical nerve stimulation" saat semmoset tuhatkunta tulosta[6]. Kliinisiksi kokeiksi luokiteltuja tuloksiakin on nelisensataa. Tästä huolimatta Cochranen katsauksissa ei löytynyt tarpeeksi hyvälaatuista tutkimusta, että olisi pystytty arvioimaan TENSin tehokkuutta akuutin kivun[7], amputaation jälkeisen kivun[8], kroonisen kivun yleensä[9] tai syöpään liittyvän kivun[10] lievityksessä. Alaselkäkivun hoidosta saadut tulokset olivat ristiriitaisia, eivätkä katsauksen tekijät siksi suosittele TENSiä selkäkivun rutiininomaiseksi hoidoksi[11]. Synnytyskivun hoidossa tehdyissä tutkimuksissa TENS-laitetta käyttäneiden ja kontrollien ilmoittamien kipuasteikkolukemien välillä ei juurikaan ollut eroa, eikä synnytyksien kulussa senkään vertaa[12].

Ei kovin vakuuttavaa siis.

Hömppämittari: 3/5. Todennäköisesti melko tehoton hoito, jota on kuitenkin ainakin pyritty säällisesti tutkimaan ja jota ei markkinoida aggressiivisesti kaiken parantavana ihme-eliksiirinä. Markkinamiehetkään eivät onnistuneet juurikaan naurattamaan, vaikkakin TENS-laitteen vuokraajan kehu, että ihan petidiiniä ja ilokaasua voi samaan aikaan käyttää laitteen kanssa pikkuisen hymyilytti[4].