Sivut

19.7.2013

Mitä sinä voit tehdä laihuusihannoinnin lopettamiseksi?

Lähes joka kolmannella kanadalaistytöllä on häiriintynyt suhde ruokaan[1]. Jopa yksi kahdestatoista on oksentanut tahallaan syötyään mielestään liikaa[1]. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan joka neljäs 9-14-vuotias tyttö ja joka kahdeksas poika on ollut laihdutuskuurilla, mutta laihduttamisesta ei ole juurikaan iloa, sillä kolmen vuoden seurannassa laihduttamista harrastavat olivat lihoneet enemmän kuin muut[2]. Australiassa on sama meininki: 14-16-vuotiaista tytöistä kaksi kolmesta on ollut epäterveellisellä laihdutuskuurilla ja joka kolmas oli hölmöillyt laihduttamisen kanssa viimeisen kuukauden aikana - esimerkiksi polttanut tupakkaa laihtuakseen, syönyt laihdutuspillereitä, tai ryhtynyt erittäin vähäkaloriselle ruokavaliolle nopean painonmenetyksen toivossa[3]. On myös todettu, että jos vanhemmilla on tapana keskustella painosta ja laihduttamisesta lasten kuullen, lapsilla on taipumus epätervellisiin laihdutuspyrkimuksiin[4]. Lasten lisääntyvästä lihavuudesta kannetaan kansakunnassa suurta huolta. Samaan aikaan yhä useampi nuori sairastuu anoreksiaan, joka on potentiaalisesti tappava tauti[5].

Sarjassamme neuvoja joita ei pyydetty, tässä ajatuksia siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä "laihdutusepidemian" pysäyttämiseksi:
  1. Jos et ole ylipainoinen, älä missään tapauksessa laihduta. Ja ylipainoksi ei lasketa "noita paria kiloa ylimääräistä tossa vyötäröllä", vaan ainoastaan ihan oikea ylipaino. Ei kun ihan oikeasti älä. Koskee myös sinua!
  2. Jos olet ylipainoinen, älä silti laihduta.Voit toki syödä hieman vähemmän ja terveellisemmin ja liikkua enemmän, mutta älä kyttää painoasi, äläkä ryhdy "kuureille", ellei lääkäri kehota ja valvo.
  3. Kun nyt kuitenkin laihdutat tai kyttäät painoasi (koska olet saman ilmapiirin uhri kun ne nuoret, joista yllä puhuttiin), älä tee siitä small talkia. Pidä asia omana tietonasi. Jos jätät pullan väliin kahvipöydässä tai otat salaatin pihvin sijaan, älä tee siitä numeroa. Laske pisteet päässäsi, älä ääneen. Jos joku saa sinut kiinni laihduttamasta vaikket edes ole ylipainoinen, ymmärrä näyttää nololta. 
  4. Älä koskaan kommentoi kenenkään painoa tai ruumiinmuotoa. Älä edes positiivisesti. Jokainen "oi, sä olet laihtunut, näytätpä hyvältä" sisältää piiloviestin siitä, että jos ei laihduta, ei näytä hyvältä, ja että hyvältä ja laihalta näyttäminen on asia, jolla saa kiitosta ja hyväksyntää.
  5. Kun nyt kuitenkin kommentoit, älä tee sitä lasten tai nuorten kuullen. Suhtaudu laihdutusasioihin "aikuisten juttuna", josta lasten ei oikein ole edes sopivaa kuulla muualla kuin ehkä lääkärissä tai ravintoterapeutilla.
  6. Mitä tahansa teet, älä sano lastesi kuullen itseäsi "rumaksi ja lihavaksi", tai  muuten lyttää omaa ulkomuotoasi kilojen tai ympärysmittojen perusteella. Lasten silmissä äiti ja isä ovat kauniita ja hyviä. Älä opeta, että sillä kauneudella ja hyvyydellä ei ole mitään väliä, koska vaaka näyttää viisitoista kiloa liikaa.
Ehkä se siitä. 

9 kommenttia:

  1. Kohta 4 on tärkeä ja yllättävän monelle fiksullekin ihmiselle epäselvä. Mua on vuosien varrella moneen kertaan kehuttu kun olen sattunut laihtumaan, ja joka kerta olen kokenut sen tosi kiusalliseksi. "Noinko tarkasti kyttäätte? Onko sillä noin paljon väliä?"

    VastaaPoista
  2. Tuo alla oleva "Pudota jopa 5kg viikossa" mainos pilaa hieman tämän blogin hienon sanoman...;)

    VastaaPoista
  3. Ehkä pitäisi kuitenkin huomioida, että tässä asiassa on myös toinen puoli? Ylipainoisuus on nykyisin merkittävä terveysriski Suomessa, ja siksi voisi olla ihan tärkeää, että ihmiset (joilla on siihen syytä) laihduttaisivat. Ihan lähivuosina THL teki tutkimuksen, jonka mukaan neljännes suomalaisista alakouluikäisistä on ylipainoisia, mitä omasta mielestäni voi pitää jo aika huolestuttavana. On toki kamalaa ja sairasta, että normaalipainoiset naiset pitävät itseään lihavina ja että nuoret kärsivät syömishäiriöistä ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista, mutta samalla pitäisi muistaa että on olemassa myös todellisia ylipaino-ongelmia, jotka lyhentävät ihmisten elinikää, ja joihin pitäisi niihinkin jollakin tapaa pyrkiä puuttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko anonyymi ottanut huomioon, että ylipainoa mitataan kouluissa BMI-indekseillä, jotka eivät ole mitenkään absoluuttinen totuus ja oikeastaan aika huono mittari? BMI ei mittaa lihasmassan osuutta painosta, ja siksi etenkin urheilijoilla voi olla ylipainoinen BMI, vaikka rasvaprosentti olisi huomattavasti luokkakavereita alhaisempi.

      Allekirjoittanut itki ala-asteella monet itkut terkkarien kotiin lähettämistä BMI-ylipainovaroituslapuista. Harrastin kilpaurheilua, ja se näkyi vaa'alla, vaikka olin ihan saman kokoinen kuin muutkin tytöt. "Ylipainoa" oli ehkä kilo tai kaksi. Terkkarit eivät koskaan kuunnelleet, kun vastasin totuudenmukaisesti, etten syö mitään herkkuja päivittäin vaan ihan tavallisesti ja terveellisesti. Kaiken painosta vääntämisen jälkeen sairastuin lopulta anoreksiaan yläasteen alussa. Sen jälkeen BMI kelpasi ensimmäistä kertaa terkkarille! Taustalla oli myös aivan hirveä malli kotoa kehonkuvan suhteen, mutta kouluterkkarien kohtelu toi valitettavan ison lisän painopahoinvointiini.

      BMI-käyrät ovat huono mittari, ja nuoruudessa on ihan normaalia poiketa käyrällä hetkeksi yli- tai alipainoon. Painosta ei pitäisi koskaan tehdä isoa ja hävettävää asiaa kouluterveydenhuollossa, ja reiluun ylipainoonkin tulisi puuttua lähinnä puuttumalla ruoan terveellisyyteen kotona ja lisäämällä liikuntaa hyvässä hengessä, esimerkiksi siten että vanhemmat vievät lapsen jatkossa viikonloppuisin uimaan, pyöräilemään, kävelemään jne. Tai etsimällä lapselle kiinnostava urheiluharrastus. On vastuutonta puuttua lasten ja nuorten ylipainoon tekemällä painosta lapselle itselleen ongelma ja häpeän aihe.

      Ja ellen ihan väärin muista, jokunen vuosi päädyttiin tutkimuksessa siihen lopputulokseen, että lievä ylipaino on terveellisempää kuin lievä alipaino.

      Kai tiedätte muuten, että BMI-taulukot kehitettiin jo 1972, eikä niillä ollut alunperin tarkoitus määritellä ylipainoa, koska taulukko ei ota tarpeeksi hyvin huomioon muiden tekijöiden vaikutusta todelliseen ylipainon mittaukseen? http://www.slate.com/articles/health_and_science/science/2009/07/beyond_bmi.html

      Poista
  4. :D mainokselle. Valitettavasti en voi oikein vaikuttaa niihin.

    Käsitykseni on, että useimpien jonkinverran ylipainoistenkaan ei kannata varsinaisesti "laihduttaa" vaan syödä pysyvästi vähemmän ja terveellisemmin niin että paino putoaa jonkun verran - ks. kohta kaksi. Jos syö pysyvästi hieman vähemmän, painon putoaminen loppuu jossain vaiheessa. Isompi massa vaatii enemmän ylläpitoenergiaa, joten sen pois jättäminen vakioi painon alemmalle tasolle. Painon voi kyttäämisen sijaan tällä lailla toimiessa mitata silloin tällöin, esimerkiksi kerran viikossa tai kahdessa. Se riittää kyllä.

    Erikseen on joitain ihmisiä, jotka hyötyvät erittäin vähäkalorisista dieeteistä, niistä katso kohdan 2 viimeisin lause.

    VastaaPoista
  5. Mitä kouluikäisiin tulee, kouluikäisiä kuolee anoreksiaan uskoakseni useammin (onneksi silti harvoin) kuin ylipainoon. Sekin lyhentää elinikää kummasti.

    VastaaPoista
  6. Ihana lukea pitkästä aikaa myös tällaista tekstiä aiheesta, olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä nykyistä "lihavalla ei ihmisarvoa" mentaliteettia. :)

    VastaaPoista
  7. Koko terveellisyyskeskustelu pitäisi erottaa laihuuskeskustelusta -siinä menee aina puurot ja vellit sekaisin.

    Lihavuudesta syyllistämistä perustellaan juuri terveyssyillä (kun on sosiaalisesti hyväksytympää sanoa "ajattelen omaa parastasi" kuin "kohennan omaa huonoa itsetuntoani arvostelemalla muita". Silti jokainen tietää ettei useimmista tule mallinlaihaa millään keinolla (ja jos tulisikin niin alipainohan ei ole terveellistä) -ja siihen vielä pyritään tupakalla ja pillereillä ja syömättömyydellä, jotka ovat vielä vähemmän terveellisiä.

    Ihan normielämäntavoilla pärjäisi oikein hyvin ja itseään pitäisi voida arvostaa tarpeeksi halutakseen huolehtia omasta terveydestä -mutta niinkauan kuin roskaruoan yhtäällä ja roskadieettien toisaalla myyminen on näin suuri teolllisuus, tuskinpa tulee tapahtumaan =7

    VastaaPoista
  8. Niin ja kun sanon "terveydestä huolehtiminen" en tarkoita sitä kooditermiksi painontarkkailulle niinkuin yleensä tehdään, vaan sananmukaisesti, siis tupakan, laihdutuskuurien ja sensellaisen välttämistä, riittävää ruokaa ja unta ja liikunnan harrastusta vain siksi että itse haluaa.

    VastaaPoista