Pilaavatko kännykät (amerikkalais)nuorison?

Internetissä on viime päivinä kiertänyt uutisjuttuja Twengen ja kumppaneiden Emotion-lehdessä ilmestyneestä jutusta "Decreases in Psychological Well-Being Among American Adolescents After 2012 and Links to Screen Time During the Rise of Smartphone Technology" Jutun ja siitä kirjoitettujen uutisten mukaan nuorten henkinen hyvinvointi on yhtäkkiä romahtanut, ja tämä johtuu todennäköisesti ruutuajan ja kännyköiden määrän lisääntymisestä.

Jonkunlaisen valtakunnandigirauhoittelijan paikan pyytämättä ja yllättäen saaneena minuunkin on runsaasti otettu yhteyttä, että voisinko kommentoida.

Jutussa on kaksi oleellista väitettä. Näistä ensimmäinen on, että nuorten henkinen hyvinvointi on dramaattisesti laskenut sitten vuoden 2012. Lehtijutuissa esiintyy kuvituskuvana artikkelista irrotettu raflaava kuva, jossa näyttää siltä, että kaikenlaiset käyrät tippuvat jyrkkään laskuun ja että muutos on niin suuri, että sen täytyisi olla jollain lailla laadullinen, jokin todella iso kulttuurimurros, jotta se selittyisi. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, kiinnittyy huomio kuitenkin kahteen yksityiskohtaan (ohessa merkitty sinisellä ja punaisella).

Ensinnäkin lehtijutuissa kuvan otsikolta näyttävä "declines in..." ei ole kuvan, vaan artikkelin otsikko, joka on sivun yläreunassa. Kuvan todellinen otsikko on itsetunnon kehitys - tässä kuvassa ei näy esim. tyytyväisyyttä elämään, tai koettuun onnellisuuteen. Toiseksi, kuvan akseleita on radikaalisti leikattu, jotta muutosta saadaan korostettua.

Piirsin oman kuvan artikkelin taulukossa 1 annettujen lukujen perusteella. Siinä tämä "romahdus" näyttää aika erilaiselta - ei mitenkään dramaattiselta, vaan ennemminkin aikaisemman lievän nousun taittumiselta. Yleinen elämään tyytyväisyys kasvoi 1990- ja 2000-luvuilla ja kääntyi sitten takaisin kohti entistä menoa. Tyytyväisyys eri elämän osa-alueisiin (koulu, koti, ystävät jne, "domain satisfaction") on sittemmin kyllä edelleen noussut, mutta nuorten tyytyväisyys itseensä laskenut selvästi, ja yleinen tyytyväisyys elämään laskenut samaan aikaan jonkin verran.

Suomalaisissa aineistoissa valtavaa romahdusta ei vaikuta näkyvän. Nuorisobarometrissa elämään tyytyväisyyden romahtamista ei ole näkyvissä vuoteen 2014  mennessä, vaikka voisi kuvitella, että Suomessa älylaitteiden aiheuttama romahdus olisi alkanut jo aikaisemminkin. Itsetunnossa ei myöskään suomalaisilla nuorilla ole ilmeisesti muutosta tapahtunut vuosien 2003 ja 2013 välillä (Kaltiala-Heino & al, Lääkärilehti, 2015).

Toinen artikkelin oleellinen väite on, että tätä ilmiötä voisi hienosti selittää kännyköiden yleistymisellä. Siitäkin on artikkelissa dramaattisia kuvia, mutta piirsin jälleen oman, jossa akseleita ei ole väännelty eikä katkottu. Onnellisuuden yhteys ruutujen käyttöön on melko stabiilia käyttömäärillä 7-25 tuntia ja alkaa sitten laskea. Kaikkein onnellisimmaksi itsensä kokevat ne, jotka käyttävät laitteita vain vähän - muutamia tunteja viikossa. Nollalinjalla olijat ovat samassa luokassa kuin suurin osa muistakin. Videochatin osalta nopeampaa onnellisuuden laskua voisi ehkä selittää, että sitä käyttävät muutamia tunteja viikossa tyypillisesti ne, jotka joutuvat syystä tai toisesta olemaan erossa läheisistään?

Lievä negatiivinen korrelaatio, joka ruutuajan ja elämänlaadun välillä on, muodostuu tässä kuten muissakin tutkimuksissa pitkälti kaikken eniten ruutuja käyttävien suhteellisesta elämänlaadun heikkoudesta. Tätä ei sinänsä olekaan vaikea uskoa. Vaikka on mahdollista pelata tai käyttää nettiä 30-40 tuntia viikossa ja silti elää tasapainoista elämää, helppoa se ei ole (siksi ammattilaispelaajilla on nykyään treeniohjelmat ja valmentajat). Tässä joukossa lienee paljon niitä, jotka laiminlyövät velvollisuuksiaan tai itsensä hoitamista ja syystä tai toisesta korvaavat sen netissä oleskelulla, sekä niitä, jotka pakenevat vaikkapa masennusta, ahdistusta tai perhekriisejä ruutujen taakse.

Tämä ei sinänsä ole uutta tietoa, mutta onhan se kaunista nähdä ilmiö vahvistettuna näin isossa aineistossa.

Sinänsä on toki kiinnostavaa, jos nuorten tyytyväisyyden hyvä kehitys on taittunut ja nuorten käsitys nimenomaan itsestään huonontunut, vaikka mitään dramaattista sille ei olisikaan tapahtunut. Liian yksipuolisen elämän vaarat ovat tunnettuja - liikunta, vapaaehtoistyö ja toisten ihmisten seura tunnetusti parantavat elämänlaatua, ja niin tässäkin tutkimuksessa. En kuitenkaan siis pidä ylläolevaa kuvaajaa enkä artikkelin tuloksia ylipäätään uskottavana näyttönä sille, että mahdollisesti heikentynyt nuorten elämänlaadun kehitys selittyy yksinomaan tai edes pääasiassa ruuduilla ja digillä, erityisesti kun otetaan huomioon, että tulos ei vaikuta toistuvan ainakaan kaikissa maissa, joissa ruudut ovat yleistyneet.

Mutta jos eivät ruudut ainakaan yksinään, mikä siihen voisi olla syynä? Suomalaisen nuorisobarometrin mukaan "huoli tulevaisuudesta linkittyy hyvin voimakkaasti nuorten elämään tyytyväisyyteen" (s 86). Vuoden 2012 jälkeen maailma on monin tavoin muuttunut. Pisa-tutkimuksen mukaan Suomessakin nuoret ovat nykyään selvästi enemmän huolissaan mm. ympäristöstä kuin aikaisemmin. Yhdysvalloissa puolestaan vallitsee nyt aivan erilainen poliittinen ympäristö kuin viisi vuotta sitten.

PS. Pidätkö kirjoituksistani? Haluaisitko nähdä niitä useammin? Liity tilaajaksi Patreonissa!