Alkoholin saatavuusrajoitusten yhteydestä kulutukseen ja haittoihin

Nyt kun päivänpolitiikan polttavin kysymys on se, saako neloskaljaa ostaa maitokaupasta, esitetään julkisuudessa jatkuvalla syötöllä erilaisia, keskenään täysin ristiriitaisia väitteitä alkoholin saantirajoitusten vaikutuksesta kulutukseen. Ottamatta erityisesti kantaa alkoholipoliittisiin toimenpiteisiin, väitteet ettei alkoholin saatavuudella olisi yhteyttä kulutukseen ja kulutuksella haittoihin ovat tilastojen valossa varsin epäuskottavia. Katsotaanpa pari kuvaa.

Kuva 1. Alkoholin kulutus Suomessa (lähde: THL). Pystyviivat JW.

Kuvassa 1 näemme alkoholin kokonaiskulutuksen 15 vuotta täyttänyttä kansalaista kohti 1960-luvulta eteenpäin. Pystyviivat olen askarrellut kuvaan omin päin ja ne kuvaavat seuraavia alkoholipoliittisia päätöksiä:

1. Keskiolut vapautuu ja sitä saa alkaa ostaa maitokaupoista. Samaan aikaan kokonaiskulutus lähtee nousuun. 
2. Kokonaiskulutus uhkaa tasaantua, mutta lähtee kuitenkin uudestaan kasvuun. Samaan aikaan viinakortit poistuvat käytöstä.
3. Alkoholin mainonta kielletään. Suomalaiset juovat kuten ennenkin noin 1980-luvun puoliväliin saakka, jolloin hetkellisesti alettiin vetää viinaa vähän enemmänkin (en löytänyt tälle alkoholipoliittista selittäjää; yhteiskunnallisesti samaan aikaan mm. väestö vaurastui ja nuorten juominen lisääntyi).
4. Mietojen alkoholijuomien mainonta sallitaan. Alkoholin käytön kulutuksen lasku pysähtyy. 
5. Viro liittyy EU:hun, alkoholin tuonti tulee vapaammaksi. Suomi laskee alkoholiverotusta. Tilastoimattomassa kulutuksessa on hetkellinen piikki, tilastoitu kulutus jatkaa tasaista kasvuaan.
6. Suomi ja Viro molemmat nostavat alkoholiverotusta.
7. Suomi nostaa alkoholiverotusta edelleen. 

Käyrää katsomalla kahdella alkoholipoliittisella toimella tämän historian aikana on sellainen ajallinen yhteys kulutuksen muutoksiin, että uskaltaisin laittaa rahani likoon kausaliteetin puolesta: keskioluen tulemisella ruokakauppoihin ja samanaikaisella Viron tuonnin helpottumisella ja alkoholiveron laskulla. Mielenkiintoisesti samaan aikaan kun mietojen juomien mainonta sallittiin lisääntyi nimenomaan tilastoimaton kulutus - mutta Alkosta ostettu viinamäärä pysyi ennallaan. 

No nyt tulee tietysti joku ja sanoo, että eihän alkoholin kulutuksella välttämättä ole mitään yhteyttä haittoihin - kun juopothan juo juotavansa joka tapauksessa ja kunnon kansalaiset on ne jotka ostaa kaljansa ruokaostosten yhteydessä.

Kuva 2. Lähde: THL / Sotkanet.fi.

Kuvaan 2 olen piirtänyt vastakkain alkoholin kokonaiskulutuksen ja alkoholikuolemien määrän per 100,000 asukasta, 15 vuoden ajalta. Yhteys on jotakuinkin selvä (joskaan tuskin aidosti lineaarinen - itse arvelen, että Suomessa kuoltiin ryyppäämisen seurauksena myös ennen 1960-luvun puoliväliä, jolloin kokonaiskulutus oli alle 6 l/henkilö)

Usein kuulee myös väitettävän, että kieltolaki on aiheuttanut Suomessa alkoholinkäyttökulttuurin muutoksen - että ennen kieltolakia olisi juotu sivistyneemmin ja että kieltolain aikana alkoholin kulutus lisääntyi. Todennäköisesti näin ei ollut. Aikalaislähteiden mukaan kieltolain perusteena oli nimenomaan holtiton juomatapa. Ennen kieltolakia Suomessa juotiin kansainvälisesti vertailtuna aika vähän, kieltolain aikana kokonaiskulutus todennäköisesti laski hieman ja moni aikaisemmin vähän juonut jätti juomisen kokonaan kulutuksen keskittyessä ongelmakäyttäjille. Kieltolain jälkeen kulutus palasi suunnilleen lakia edeltävälle tasolle ja alkoi siitä sitten pikkuhiljaa nousta. [*]

PS. Pidätkö kirjoituksistani? Haluaisitko nähdä niitä useammin? Olisitko halunnut nähdä nämä kuvat jo viime viikolla ja ehkä pyytää kirjoitukseen jotain tarkennusta? Liity tilaajaksi Patreonissa!

Uhmakkuushäiriön esiintyvyyden muutoksista

Pikapäivityksenä havainnollistava kuva, olkaa hyvä.

Usein kuulee väitettävän, että lasten käytösongelmat lisääntyvät. Olen itsekin meinannut pariin otteeseen vedota tähän selittäessäni, miksi tutkimustyöni on hirmuisen tärkeää. Joka kerta olen kuitenkin törmännyt siihen, että en löydä kunnollista viitettä aiheelle - siis semmoista, jossa oikeasti olisi jotain pitkäaikaisseurantanumeroitakin, eikä vain ihmisten subjektiivista kokemusta lisääntymisestä.

Päätin lähestyä asiaa tarkastelemalla uhmakkuushäiriön esiintyvyyttä viime vuosikymmeninä aiheesta julkaistun tieteellisen kirjallisuuden valossa. Löysin asiasta pari katsausartikkelia [1,2], joiden perusteella piirin oheisen kuvan. Lähteissä, joista raportoitiin erikseen eri ikäryhmien ja sukupuolien tietoja, olen jotakuinkin hatusta vedetyin perustein valinnut kuvaan poikien luvut ja ikäryhmän, joka kattaa 10-vuotiaat.

Uhmakkuushäiriö diagnosoidaan, kun lapsi tai nuori ikätasosta ja tilanteen vaatimuksista poikkeavalla tavalla menettää helposti malttinsa, riitelee toisten kanssa, ei välitä säännöistä ja normeista, ärsyttää toisia ihmisiä tahallaan, syyttelee muita virheistään, on kostonhimoinen tai pahantahtoinen, ym [3]. Caninon ja kumppaneiden tutkimuksessa esiintyvyyseroihin eri tutkimuksissa vaikuttivat käytetyt diagnostiset kriteerit ja se, otettiinko niihin mukaan vaatimus toimintakyvyn alenemisesta oireiden vuoksi, mutta näiden lisäksi eivät esimerkiksi lasten ikäryhmä tai manner, jossa tutkimus oli tehty [2]. Tutkimuksen tekovuotta ei ollut heidän mallissaan valitettavasti mukana.

Tämän perusteella täytynee jättää se ongelmien lisääntymiseen vetoaminen nyt toistaiseksi ainakin väliin...

Lähteet:
[1] Comorbidity of internalizing disorders in children with oppositional defiant disorder. Boylan K, Vaillancourt T, Boyle M, Szatmari P, Eur Child Adolesc Psychiatry. 2007 Dec; 16(8) 484-494
[2] Does the prevalence of CD and ODD vary across cultures? Canino G, Polanczyk G, Bauermeister JJ, Rohde LA, Frick PJ, Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol. 2010 Jul; 45(7) 695-704
[3] Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, 5th (DSM-V), American Psychiatric Association, 2013

Tietokonepelit eivät ole vaarallisia - tietokonepeliriippuvuus on

Kuva: pixabay.com

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten tietokonepelien pelaamisen määrä sinänsä ei ennusta lapsille myöhemmin kehittyviä mielenterveyden ongelmia. Nämä kirjoitukset herättävät aina hämmennystä ja kysymyksiä, sillä käytännössä kaikki alan ammattilaiset ja aika moni maallikkokin tuntee jonkun ihmisen, jolle tietokonepelit todellakin ovat ongelma. Miten ihmeessä voi olla niin, että näin yleisesti tunnettu ilmiö ei muka olekaan olemassa?

Mutta onhan se olemassa. Tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että tietokonepelien pelaaminen sinänsä ei ole ongelma - mutta tietokonepeliaddiktio on. Jos tietokonepelien käytöstä haastatellaan lapsia ja nuoria kysymällä riippuvuusoireista käytetyn ajan sijaan, on yhteys sekä psyykkisiin [1] että fyysisiin [2] oireisiin nähtävissä. Erityisesti yhteys on havaittavissa, vaikka tutkimusaineistona olisi ainoastaan nuoria, jotka kaikki pelaavat .

Mitä riippuvuus sitten tarkoittaa? Yleisen määritelmän mukaan riippuvuus on pakonomaista hakeutumista jonkin mielihyvää tuottavan toiminnan pariin huolimatta siitä, että toiminnalla on huomattavia negatiivisia seurauksia [3 ja viitteet]. Tietokonepeliriippuvuuden mittaamiselle ei ole vakiintunutta tapaa, mutta esimerkiksi seuraava kyselyä on käytetty [2, 4, käännös ak]:

Asteikolla 1 (ei koskaan) - 5 (hyvin usein), kuinka usein viimeisten kuukausien aikana... 

• sinun on ollut vaikea lopettaa pelaamista kun sinulla on ollut tylsää tai olet ollut netissä?
• olet jatkanut pelaamista vaikka tarkoituksesi on ollut lopettaa?
• muut ihmiset (vanhempasi, sisaruksesi, kaverisi) ovat sanoneet, että sinun pitäisi pelata vähemmän?
• olet mieluummin pelannut kuin viettänyt aikaa perheesi tai ystäviesi kanssa?
• olet ollut väsynyt tai uupunut pelaamisen takia?
• olet ajatellut pelaamista silloinkin, kun et ole pelaamassa?
• olet odottanut seuraavaa mahdollisuutta pelata?
• olet itse ajatellut, että sinun pitäisi pelata vähemmän?
• olet yrittänyt pelata vähemmän, mutta epäonnistunut?
• olet tehnyt läksyt tai kotityöt huolimattomasti päästäksesi pelaamaan nopeammin?
• olet laiminlyönyt velvollisuuksiasi (koulutehtäviä, kotitöitä, perhe-elämää) koska olet mieluummin pelannut?
• pelannut pelejä kun olet ollut pahoilla mielin jostain?
• käyttänyt pelejä paetaksesi surua tai huolia, tai saadaksesi helpotusta ikäviin tunteisiin?
• tuntenut olosi levottomaksi, turhautuneeksi tai ärtyneeksi siksi, ettet voi pelata?

(Huomautetaan samantien, että kyselystä ei ole tarkoitus saada täysin minimipisteitä silloinkaan, kun pelaaminen on terveellä pohjalla. Elkää stressatko, en ole kutsumassa ketään riippuvaiseksi siksi, että kerran kuussa menee missio pitkäksi tai että välillä ei todellakaan nappaa mennä seurustelemaan faijan kanssa.)

Toisin sanoen: paljokaan pelaaminen ei ole haitaksi eikä edes ennustane riippuvuuden kehittymistä silloin, kun motivaationa on pelaamisen tuoma ilo eikä arkielämän huolien pakeneminen, ja kun pelaaminen ei häiritse muuta elämää. Sen sijaan rajoitettukin määrä pelaamista voi olla haitaksi, jos kuitenkin pelaaminen pyörii koko ajan mielessä ja pelaaminen on pakonomaista ja lopettaminen vaikeaa. Arvioitaessa tietokonepelaamisen osuutta jonkun ongelmista, on arvioitava pelaamisen laatua, ei määrää.

Erittäin kiinnostavaa on se, että uudessa, lihavuuden ja tietokonepelaamisen yhteyttä tutkivassa tutkimuksessa addiktion ja terveysvaikutusten välittäjänä toimi nimenomaan unenpuute - siinä määrin, että peliaddiktion ja lihavuuden välinen suora riski ei ole edes tilastollisesti merkitsevä mallissa, jossa unenpuute huomioidaan [2]. Unenpuute on tunnettu riskitekijä vähän kaikelle, ja yksi aikamme suurista kansanterveydellisistä ongelmista (viitteitä löytyy esimerkiksi tästä kirjoituksestani).

Take home messages:

• Nukkukaa tarpeeksi!
• Pelatkaa pelejä siksi, että se on kivaa, mutta älkää paetaksenne tosielämän huolia ja murheita.
• Huolehtikaa siitä, että lasten ja nuorten rutiinit ovat kunnossa ja elämä tasapainoista - älkää kytätkö peliaikoja kellon kanssa. 
• Huolestukaa, jos pelaaminen (oma tai lähimmäisen) vaikuttaa pakonomaiselta ja iloa tuottamattomalta. 

Tappaako älypuhelin aivosi?

Toimittaja Sanna Ukkola kirjoittaa kolumnissaan älypuhelinten tuhoavan aivomme kehottaen varmuuden vuoksi vielä otsikossa, että "Älä lue tätä älypuhelimella" [1]. Ukkolan mukaan kännykät erkaannuttavat meidät toisistamme, estävät meitä olemasta läsnä, mädättävät aivomme, estävät meitä nukkumasta, tuhoavat keskittymiskykymme, aiheuttavat väsymystä ja masennusta sekä alentavat hedelmällisyyttä.

Ukkolan läsnäoloa kännykät kyllä ovat estäneet, sillä hän on viettänyt vappupiknikkinsä tarkkailemalla ja laskemalla miten muut ihmiset käyttävät kännyköitään. Kuvittelisi, että jotain parempaakin tekemistä voisi Kaivopuistosta aurinkoisena vapunpäivänä löytyä, mutta kukin tyylillään. Ukkola on myöskin tyrmistynyt, että ihmiset luopuisivat mieluummin pikkusormestaan kuin internetistä. Hän ilmeisesti siis oletti, että ihmiset mieluummin istuisivat sohvalla ihailemassa pikkusormeaan kuin käyttäisivät nettipankkia, viestittelisivät kavereille, katselisivat lastenlasten kuvia, saisivat kutsuja juhliin, varaisivat ajan lääkäriin, tarkistaisivat säätiedotuksen ennen uloslähtöä, pelaisivat pelejä JA katselisivat tv-sarjoja. Aika tärkeä sormi!

No, se siitä. Pöyristely on aina helppoa. Jos otetaan faktapohjaisemmalla linjalla, niin oikeastaan kaikki, mitä Ukkolan väitteistä tarvitsee tietää on, että kun hän jutussaan sanoo, että jokin asia on tietyllä tavalla "tutkimusten mukaan", hänen viitteinään ovat Huffington Post ja The Telegraph, eikä hän ole viitsinyt ilmeisesti seurata lähteitään yhtään sen enempää, saati ajatella niitä kriittisesti, tai tehdä edes Google-hakua hassuimmille väitteille laittaen perään sanan "myth" (kikka, jonka luulisi ammatikseen YLElle sisältöä tuottavan tietävän?). Mutta päätin selvittää pitemmälle.

Ukkolan ensimmäinen lähdelinkki (jossa äärimmäisen harhaanjohtavasti tekstinä "tutkimusten mukaan"!) vie Huffington Postin click-bait-juttuun nimeltään "8 Ways Your Smartphone Completely Messes With Your Life"[2] ja toinen The Telegraphin juttuun siitä, kuinka ihmisen attention span on koko ajan laskenut ja on nyt jo alhaisempi kuin kultakalan[3]. Seurasin näistä edelleen lähdelinkkejä niin pitkälle kuin pääsin, ja pyörittyäni aikani ympyrää toisiinsa linkittelevillä puhelimien aivot mädättävää pahuutta toistelevilla populääriclickbait-sivustoilla faktoja löytyikin - hieman yllättäen - aika paljon.

Kiinnostavaa on se, kuinka pieni osa näistä faktoista itse asiassa käsitteli kännyköitä. Seuraava on lista niistä seikoista, joihin Ukkolan lähteiden mukaan hänen väitteensä kännyköiden aiheuttamasta hedelmättömyydestä ja kultakalan keskittymiskyvystä perustuvat:

• Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa kännykän käyttö ajaessa on laissa kielletty. [4]
• Syöpien määrä ei ilmeisesti yleisesti ottaen ole lisääntynyt kännyköiden käytön lisääntymisen myötä, mutta yhdessä ruotsalaisessa tutkimuksessa on havaittu lisätutkimuksia vaativa mahdollinen yhteys kännykän korvalla pitämisen ja harvinaisten aivokasvainten välillä. [5]
• Ihmiset nukkuvat nykyään liian vähän ja vähemmän kuin aikaisemmin. [6]
• Lapset jotka istuvat ruudun ääressä (tässä tutkimuksessa lähinnä katsellen televisiota) ennen nukkumaanmenoa nukahtavat myöhemmin. [7]
• Suuri osa ihmisistä ja nuoremmista ihmisistä vielä suurempi osa pitää kännykkää mukana makuuhuonessa. [8]
• Runsas tietokoneen ja kännykän käyttö, erityisesti iltaisin, ennustaa unihäiriöitä ja masentuneisuutta, unenpuutteen toimiessa todennäköisenä välittäjänä. [9]
• Kirjallisuuden lukeminen lisää mielenteorian ja empatian kykyjä. [10,11]
• Ajattelua vaativa toiminta lapsuudessa ja keski-iässä suojaa ajattelukyvyn heikentymiseltä vanhuudessa. [12] Samoin myös muunlainen aktiivinen elämä keski-iässä. [13]
• Nukkuminen heti uuden opiskelun päälle tehostaa opeteltavien asioiden jäämistä muistiin. [14] 
• Taustavalaistusta e-kirjasta lukeminen vaikuttaa melatoniinin tuotantoon ja hidastaa nukahtamista, verrattuna lukemiseen paperisesta kirjasta. [15] Valon aallonpituudella on huomattava merkitys tälle ilmiölle (sinertävämpi valo -> voimakkaampi vaikutus. [16]
• "Varastoon nukkuminen" saattaa vähentää unenpuutteen vaikutuksia. [17]
• Unenpuute heikentää tunnetaitoja, ihmissuhdetaitoja, stressinsietokykyä, kykyä posiitiiviseen ajatteluun ja rakentavaan ongelmanratkaisuun, sekä lisää taipumusta taikauskoiseen ajatteluun [18] ja sydän- ja verisuonitauteihin [19]. Unenpuutteen vaikutus toimintakykyyn vastaa puolen promillen tai suurempaa humalaa [20]. Unenpuutteen aiheuttamat poissaolot ja työtehon alenemat tulevat myös yhteiskunnalle kalliiksi [21].
• Unen saannissa auttaa mm. jalkojen pitäminen lämpimänä [22], mutta huoneen muuten viileänä [23,24]. Unen saantia sen sijaan haittaa esimerkiksi kofeiinin nauttiminen nukkumaanmenoa edeltävien kuuden tunnin aikana [25] (mutta kofeiinin kokonaiskulutus ei [24]), poikkeaminen tavallisesta ruokarytmistä illalla [26], kognitiivisesti stimuloiva toiminta sängyssä [24], nukahtamisympäristön meluisuus [24] ja tupakointi [27].
• Paljon urheilevat ihmiset raportoivat nukkuvansa paremmin [28], mutta liikunnan ja unen yhteydestä on esitetty myös tuloksia, joiden mukaan riittävä uni lisää liikuntaa - ei päinvastoin. [29]
• Päiväunet piristävät. [30, 31, 32, 33]
• Meditointi saattaa vähentää unen tarvetta. [34]
• Tuoksuilla on vaikutusta vireystilaan ja uneen. [35, 36]
• Uniapnea on vaarallista [37].
• Puhelimen menettämisen pelko ("nomophobia") on mahdollisesti yksi aikakautemme spesifisistä fobioista [38], samaan tapaan kuin lentopelkoa esiintyy nykyään mutta ei ennen lentokoneiden keksimistä.
• On helvetin häiritsevää, jos puhelimesi soi kesken psykologisen kokeen, vaikka luulet kääntäneesi siitä äänet pois [39].
• Kännyköiden käyttö ahdistavien asioiden pakenemiseen saattaa aiheuttaa mielenterveysongelmia tai  niiden pahenemista, sen sijaan kännykän räplääminen tylsyyden poistamiseksi ei vaikuta sellaista aiheuttavan [40]. 
• Ihmisten Facebookin käytön määrään liittyy se, kuinka paljon heidän aivonsa reagoivat henkilökohtaiseen maineeseen [41].
• Ihmiset tykkää puhua itsestään [42].
• Noin 10 % Facebookin käyttäjistä käyttö on riippuvuusmittareilla ongelmallista ja näillä samoilla ihmisillä on muita useammin myös tunnesäätelyn ja päihteiden käytön häiriöitä [43].
• Suurempi määrä Facebookin käyttöä saattaa johtaa pieneen (mutta tilastollisesti merkitsevään) laskuun subjektiivisessa hyvinvoinnissa [44]. Vaikutus saattaa syntyä kateellisuuden kautta, ja on suurempi niillä, jotka passiivisesti seuraavat Facebookia sen sijaan että osallistuisivat aktiivisesti itse [45].
• Internetistä saadulla informaatiolla voi olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia itsetuhoisiin nuoriin [46].
• Ihmisillä, joilla on tapana "multitaskata" eli seurata ja käyttää yhtäaikaa erilaisia medioita, on suurempia vaikeuksia formaaleissa tehtävänvaihtotesteissä: heidän on esimerkiksi vaikeampaa suodattaa pois irrelevanttia informaatiota tai vaihtaa tehtävää. Kumpi on syy ja kumpi seuraus ei ole tiedossa. [47]
• Myös yli 55-vuotiaat ihmiset oppivat nopeasti käyttämään internettiä tiedonhakuun, kunhan harjoittelevat [48].
• Ihmisten ominaisuuksia, jotka yhdistyvät paljoon kännyköiden käyttöön ovat mm. vaikeus pitää huomiota siinä mitä on tekemässä, emotionaalinen epävakaus, ekstroverttiys, materialismi, sekä avoimuus uusille kokemuksille [49].
• Joillain lemmikkikaloilla on (kaloiksi) erittäin hyvä muisti [50].

Mikä tämä "keskittymiskykymme huononee koko ajan ja meillä on nykyään lyhyempi attention span kuin kultakalalla" -legenda sitten on? Sen jäljittäminen osoittautuikin vähän haastavammaksi. Lähteeksi ilmoitetaan usein "Microsoftin uusi tutkimus", mutta Microsoftin itse toteuttamassa osuudessa Attention Spans -raportissa [51] ei itse asiassa ole minkäänlaista seurantadataa. Siellä on kuva, jossa väite esiintyy, mutta sen lähteeksi ilmoitetaan Statistic Brain, ilman tarkempaa viitettä.

Siltä sivustolta taas löytyy kyllä attention span -tilastoja [52], josta kyseiset luvut seisovat. Niiden (tai ehkä vain samalla sivulla olevien webbiselailulukujen?) lähteeksi mainitaan Weinrichin ja kumppaneiden tyypillistä loppukäyttäjän web-navigaatiota koskeva tutkimus [53]. Weinrichin (et al) artikkelissa kyseisiä lukuja ei esiinny ollenkaan - eikä myöskään kultakalojen webbiselailutavoista mainita mitään. Muiksi lähteiksi sivulla mainitaan yleismalkaisesti "National Center for Biotechnology Information, U.S. National Library of Medicine, The Associated Press". Kokonaisen tutkimustietokannan tai kansalliskirjaston ilmoittaminen lähteeksi on aika jännä veto, mutta ei tee tilastoista kovin uskottavia. 

Mitään seurantatutkimusta keskittymisjaksojen pituuksista viimeisen parin vuosikymmenen aikana en PubMedista hakemalla itse löytänyt. Enkä muuten ole ensimmäinen joka yrittää jäljittää tätä legendaa ja epäonnistuu [53, 54], vaikka joku pääsikin vähän pitemmälle ja löysi mainostoimiston, joka mahdollisesti ensinnä on väitettä siteerannut [54].

Mitä jäi käteen?

• Älä käytä kännykkää kun ajat autoa (paitsi navigaattorina).
• Nuku tarpeeksi. Se on oikeasti tosi tärkeää.
• Älä lue tai katsele asioita sinivalaistulta ruudulta ennen nukkumaanmenoa.
• Älä ylipäätäänkään tee mitään liian vireystilaa nostavaa (lue jännää kirjaa, pelaa peliä, roiku somessa) ennen nukkumaanmenoa. Opiskele jotain tylsää vaikka, muistat sen paremmin aamulla.
• Muuten kirjallisuuden lukeminen kyllä kannattaa.
• Kuten aktiivinen, innostava elämä muutenkin.
• Älä yritä paeta pahaa oloa someen (tai internettiin muutenkaan), se ei toimi.
• Jos roikut somessa: osallistu, älä vain passiivisesti tuijota muita ja kadehdi!
• Ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat paljon siihen miten he internettiä käyttävät ja kuka jää mihinkäkin "koukkuun".
• Se kultakalajuttu on ihan höpöhöpöä.
• Oikeesti, usko jo, nuku tarpeeksi.

Näistä lähtökohdista olisi saanut aikaan kiinnostavankin kolumnin. Sääli, ettei Ukkolan keskittymiskyky riittänyt sellaisen kirjoittamiseen.