Ajatuksia Äitikortista

"Äitikortti: Kirjoituksia lisääntymisestä" on Anu Silfverbergin kirja raskaudesta, vauvan saannista ja pienen vauvan vanhemmuudesta. Tilasin kirjan kirjastosta heti kun se alkoi saada julkisuutta, sillä arvioiden perusteella Silfverbergin tuskastuminen äitiyden hartaisiin harrastajiin ja kestovaippojen käytön tekemiseen elämäntavaksi alkoi kovasti kuulostaa omilta fiiliksiltäni.

Tältä osin minut palkittiinkin. Silfverberg kritisoi varsin napakasti ja aiheesta sitä, että vaikkapa kantoliinan käytöstä tehdään elämäntapaa jossa muille vaihtoehdoille ei enää ole tilaa ja jossa niitä aletaan jopa pitää jollain epämääräisellä tavalla haitallisina. Siis ei tietenkään yleisesti, koska "kaikkihan tekevät omat valintansa", mutta "kantoliinailijan" omalla kohdalla, koska "minä uskon, että meidän vauvalle tämä on oikeasti hyödyllistä". Ei tarvitse kovin montaa äitiyteen hurahtanutta tuntea, että kyseinen puhetapa on tullut tutuksi. Sen tietynlainen valheellisuus on aina vaivannut minua ja myönnän, että nauroin ääneen kun Silfverberg vertasi sitä kiihkouskovaisen valheelliseen hymyyn tämän väittäessä rakastavansa syntistä, mutta vihaavansa tämän syntiä. Imetystukipalstojen kertomusten kulttiluonteen tunnistan myös: tarinoissa tosiaan toistuu sama eksymisen, etsimisen, löytämisen ja kilvoittelun kautta voittoon pääsyn teema.

Esseistä se, jonka mielellään saisivat lukea kaikki, on "Työt ja naisten työt". Pidän itseäni feministinä, mutta silti tajusin vasta kun Silfverberg rautalankaa väänsi, että kotona normaalissa elämässä tehtävien asioiden määrittely "kotiäidin työksi" jolle pitäisi maksaa palkkaa ainakin ajatusleikin tasolla on itse asiassa aika pelottavaa ja keskustelu asiasta erittäin sukupuolittunutta. Vanhempainvapaat pidän mielelläni, mutta en katso, että kun olen elänyt lasteni kanssa kotona osan edellisistä vuosista, olen ollut "töissä kotona". Olen ollut perheen kanssa vapaalla. Ja kuten Silfverberg toteaa, on skandaali, että näistä vapaista käyttävät miehet ainoastaan kuusi prosenttia.

Feminismin ja hurahtamisenvastaisuuden teemat kulkevat kirjan läpi kauttaaltaan ja tekevät sen muutenkin lukemisen arvoiseksi. Kokonaisuutena Silfverbergin kokoelma jää kuitenkin ehkä hieman hajanaiseksi. Huolimatta ääneenlausutustakin pyrkimyksestä kytkeä henkilökohtaista yhteiskunnalliseen suuri osa kirjasta kuitenkin käsittelee sitä henkilökohtaista. Silfverbergin omat synnytykset, imetyskokemukset, vauvan nukuttamiset ja niin pois päin käydään läpi ei vain lyhyenä taustoittavana mainintana vaan varsin yksityiskohtaisina kertomuksina. Ja ne yksityiskohdat, ollakseni ikävä ihminen, eivät kiinnosta minua tippaakaan. Yhteiskuntatieteiljöitä ja muita ilmiöiden asiantuntijoita haastatellessaan kirja on parhaimmillaan, mutta niitä osuuksia on loppujen lopuksi aika vähän.

Jännänä yksityiskohtana todettakoon, että vaikka Silfverberg kirjassaan huomauttaa, että on erikoista, että kun puhutaan vanhemmuudesta tai lapsen parhaasta, puhutaan käytännössä melkein aina vauvoista tai alle kolmevuotiaista, kirjan takakansitekstissä mainostetaan sitä "kirjana vanhemmuudesta". Sitä se ei missään tapauksessa ole. Alaotsikon "lisääntymisestä" on paljon paremmin kohdallaan. Kirja kattaa raskaaksitulon yrityksen, odottamisen, synnytyksen, ja vauvan hoidon. Varsinaista jo puhuvan ja kävelevän lapsen vanhemmuutta siinä ei edes sivuta.

Koska Silfverbergkin lopussa sortuu jakamaan omat tärkeät neuvonsa uuden vauvan vanhemmille, todettuaan ensin, että neuvoja on maailma pullollaan, teen itse lopuksi saman. Tohtori Wessmanin neljä tärkeintä neuvoa pikkuvauvojen vanhemmille:

1. Älä usko ketään, joka väittää tietävänsä miltä vauvasta tuntuu tai mitä se ajattelee. Vauva ei tiedä olevansa äidistä erillinen? Vauva on kauhuissaan jos joutuu olemaan rattaissa kasvot menosuuntaan? Vauva tuntee turvallisuutta kun se kapaloidaan, koska se ajattelee olevansa kohdussa? Mistä hitosta tällaisia voi muka tietää? Yhden tietää vauvan olosta: siitä lähtee äänimerkki, kun sen ei ole hyvä olla. Jos äänimerkkiä ei kuulu ja se ei johdu vakavasta sairaudesta, vauvalla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ihan jees.
2. Älä usko ketään, joka väittää, että lapselle on pitkäaikaisia seuraamuksia siitä, että se silloin tällöin joutuu itkemään ennen kuin sen tarpeisiin vastataan. Mikään tutkimus tai arkikokemus ei puhu tämän käsityksen puolesta. 
3. Elä lasten kanssa, älä lapsia varten.
4. Luojan tähden säästä kanssaihmiset siltä, että pyytämättä perustelet heille syvällisesti, miksi sinulla on / ei ole kantoliinaa, täysimetystä, merkkirattaita, kestovaippoja, perhepetiä, tai yhtään mitään muutakaan. Kyllä ne kysyvät, jos niitä kiinnostaa. 

Lyhyt arvio: tykkäsin, tuskin luen uudestaan, lukekaa jos aihe kiinnostaa.

Ärsytän kavereitani, mitä teen?

Tätä neuvoa jopa tavallaan vähän niin kuin pyydettiin.

Henkilö otti internettipelissä (en sano missä, mutta kaikki tutut kyllä arvaa) yhteyttä ja kysyi että voisiko hän vähän kysyä neuvoa kun on ollut vaikeuksia tässä roolipelaamisessa. Sanoin että en ole helpdesk, mutta tällä kanavalla jossa hän paraikaa puhuu voi kyllä kysyä semmoisistakin, antaa mennä vaan. Osoittautui, että henkilön ongelma oli se, että hän jatkuvasti pelatessaan tiettyjen ihmisten kanssa sai tietyistä tekemistään asioista palautetta, että nämä ihmiset eivät pidä siitä, ja sitten ei ollut kenelläkään enää oikeastaan hauskaa. Hän kysyi, että mitä hänen nyt pitäisi tehdä.

Hyvä henkilö:

Tiedät ihan hyvin, mikä niitä toisia ärsyttää. Tiedät tämän siitä, että he ovat kertoneet sinulle, ja sitä paitsi osasit ihan omin sanoinkin kuvailla, missä mättää. Kyseessä ei ole mikään moraaliseettinen omantunnonkysymys, vaan mielipideasia. Sinulla on siis kolme vaihtoehtoa.

1. Älä enää tee niitä asioita.
2. Vaihda porukkaa sellaiseen, jossa tapasi eivät ärsytä.
3. Jatka ärsyttävää tapaasi ja hyväksy se, että takiasi jotkut muut vaihtavat porukkaa.

Oikeastihan kyllä tiestit tämän. Kysyit neuvoa, koska et halua valita näistä vaihtoehdoista. Haluat valita vaihtoehdon 4: kerro mielipiteensä ilmaisseille tyypeille, että se on Väärä, ja sitä paitsi Se Auktoriteetti sanoi myös, että mä olen oikeassa, koska ei sitäkään ärsyttäisi se mitä mä teen, joten nyt teidän kaikkien pitää leikkiä mun kanssa sillä lailla kuin mä haluan, ettekä saa enää ärsyyntyä.

Olen otettu siitä, että kelpaan Siksi Auktoriteetiksi tässä yhteydessä, mutta sori, ei onnistunut tällä kertaa. Sosiaalisissa kuvioissa on perin harvoin yhtä totuutta siitä, miten niissä pitää olla. On useita totuuksia, ja ihmisten melko lailla täysi vapaus valita, onko oman käytöksen muuttaminen muiden toivomaan suuntaan vai sosiaalisten kuvioiden vaihtaminen (tai vaihtuminen, kun muut käyttävät poistumisoikeuttaan) pienempi paha. On ihan sama ärsyttäisivätkö tekemisesi minua tai eivät: minä en ole ne ihmiset, jotka ovat ottaneet asian esiin kanssasi.

(Kertomasi perusteella tosin kuulosti siltä, että "väärässähän" ne ovat. Jos valitset vaihtoehdon 2, tiedät mihin ottaa yhteyttä.)

Lääkäri ja luetun ymmärtäminen

Kollega Reinikainen, jonka tuotantoon minulla on ollut kyseenalainen kunnia tutustua aikaisemminkin, on mennyt Kotimaa24-sivustolla mainostamaan kreationistista uskoaan ja samassa yhteydessä esittää jotenkin muka ihan yllättäen viime aikoina kääntyneensä ateistista kristityksi[1]. Jostain syystä Reinikainen on päässyt paitsi kertomaan tätä stooriaan muihinkin uskonnollisiin lehtiin[2] myös jopa Yleisradioon[3] ohjelmaan, joka mainoksensa mukaan tekee juttuja, "jotka tarkastelevat ajan ilmiöitä uudesta kulmasta"[4]. Mistään kovin uudesta jutustahan ei nyt kuitenkaan ole kyse, sillä ensimmäisen kreationistisen opuksensa Reinikainen on kirjoittanut jo 1991 ja sitä ennenkin julkaissut kristillistä kirjallisuutta[5].

En nyt aio ryhtyä tässä yhtään sen enempää evoluutioteorian esittelyyn. Jos se kiinnostaa, niin oppikirjatasoisia esityksiä asiasta löytyy internetistä useita[6,7,8], ja vastaväitteitä kreationistien väitteisiin voi lukea kattavasti indeksoituna Talk.Originsin arkistosta[9] (työtehoseuran varoitus: tuolla menee helposti useampi tunti). Sen sijaan tyydyn toteamaan, että on surkeaa, että lääketieteellisen koulutuksen saanut henkilö voi olla niin pihalla kuin Reinikainen.

Enkä nyt tarkoita pihalla olemisella (pelkästään) sitä, että uskoo kreationismiin, vaan myös sitä, että Reinikainen on ensinnä siteeratun uutisjutun tietojen valossa ilmeisen kykenemätön tekemään minkäänlaista perehtymistä lähdemateriaaleihin. Enkä tarkoita edes pelkästään tieteellisiä materiaaleja. Nimittäin paitsi että Reinikaisen kuvaus evoluutiosta (ensin kehittyi maksa, sitten munuaiset) ei vastaa mitään tunnettua evoluutioteoriaa sinne päinkään[10], myös hänen Raamatun tulkintansa jättää toivomisen varaa.

Reinikainen väittää nimittäin uskovansa siihen, mitä Jeesus sanoi luomisesta. Muuten hyvä, mutta ilmeisesti ainoa kohta Raamattua, jossa Jeesus sanoo luomisesta yhtään mitään, on Markuksen evankeliumin 10. luvun jae 6 ("Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.") [11]. Kontekstista irroitettuna saattaa tosiaan vaikuttaa siltä, että siinähän Jeesus puhuu kreationismin puolesta. Jakeessa ei kuitenkaan ole asiana maailmanhistoria, vaan avioeron tuomitseminen. Ajatus tuntuu ainakin näin maallikkolukijan silmiin olevan, että koska Jumala on aina tarkoittanut ihmiset pariskunniksi, avioero on huono juttu.

Onkin jännittävää, että paitsi noissa lehtijutuissaan myös esimerkiksi vaaliohjelmassaan[12] Reinikainen on ottanut tästä jakeesta irti kreationismin, mutta ei tunnu olevan lainkaan huolestunut Jeesuksen avioerokannan implikaatioista Suomen laille. Ehkä tosin hyvä niin.